Suomi Talo
Finnish-American Rest Home
DesignNS
All County Funeral Home and Crematory
KK Car
Polatsek Law

Amerikan Uutiset - Uutisarkisto

kesä 4, 2008

Nyt elämä hymyilee Roy Rajalalle


91-vuotiaana Roy Rajala on elämänsä kunnossa, kiitos urheilun ja raittiitten elämäntapojen.

-We came through hell. Äsken 91-vuotta täyttäneen Roy Rajalan lapsuuden ja nuoruuden muistot siirtolaisperheen vaikeasta taipaleesta uudella mantereella eivät jätä ketään kylmäksi. Hänen tiensä Michiganin Mariskon syvien metsien tervapaperimökistä Etelä-Floridan aurinkorannoille on ollut mutkikas ja kuoppia täynnä. Lähisukulaiset ovat kaikki poissa; veli, sisaret, kaksi vaimoa ja poika.

Paras ystävä 87 vuoden takaa, kaksi viikkoa vanhempi Eugene Lindell makaa parhaillaan Boynton Beachin sairaalassa kuukauden koomasta toipuneena.

-Ihme että saivat Eugenen heräämään. Vielä hän tuntee ja muistaa minut, Roy sanoo ja hyppää upean Lexus-maasturin rattiin lähteäkseen tervehtimään parasta ystäväänsä. Selvästikin nyt elämä hymyilee Roylle.

Metsämökin hämärässä vuonna 1917 syntyneen Roy Rajalan vanhemmat olivat kotoisin Pohjanmaalta, isä Viktor Lapualta ja äiti Lempi Alavudelta. Paremman elämän toivossa he olivat muuttaneet Amerikkaan vuonna 1908. Isä pääsi kaivostöihin Michiganin Crystal Fallsiin. Hän oli sosialisti ja innokas ammattiyhdistymies. Ensimmäinen maailmansota vaati metallia aseita ja ammuksia varten. Kaivoksissa riitti töitä. Sodan jälkeen tilanne huononi ja monet vasemmistoon lukeutuneet siirtolaiset joutuivat ns. mustalle listalle. Työhön ei ollut mitään asiaa. Rajalankin kuusihenkinen perhe joutui pakenemaan metsäkämpälle. Elanto oli todella tiukassa.

McKinnonin farmi ostettiin ylihintaan

Rajalat eivät suinkaan olleet ainoa suomalainen vasemmistolaisperhe, joka joutui vaikeuksiin poliittisten mielipiteittensä takia. Ryhmä New Yorkissa asuneita suomalaisia metallimiehiä halusi ratkaista toimeentulo-ongelman itse: he päättivät perustaa osuutoiminfarmin. Sopivaksi katsottu alue löytyikin syvästä etelästä, Jesupin pikkukaupungin liepeiltä Georgiasta. Hankkeen puuhamiehenä toimi Arvo J. Vitali. Aikaisemmin saksalaisten karjankasvattajien laidunmaana toimineesta 1500 hehtaarin McKinnonin farmista maksettiin 18 dollaria eekkeriltä.

-Myöhemmin suomalaisille selvisi että tontin oikea hinta olisikin ollut vain 50-80 senttiä eekkeriltä, yhä tänä päivänä Jesupissa asuva Velma B. Salmi kirjoitti Amerikan Uutisille vuonna 2007. Vitalin arveltiin itse netonneen kaupassa roimasti. Suomalaiset tarttuivat kuitenkin rivakasti metallimiehille outoon viljelystyöhön. Kalliilla ostettu maa ei kuitenkaan ollut soveliasta viljelyyn ja sadot muodostuivat kehnoiksi. Kuten usein suomalaisten kohdalla, siirtolaisten peräänantamattomuus ja sisu koituivat sen pelastukseksi. Kovalla työllä tila alkoi tuottaa perunoita, kaalia, turnipsia, sokeriruokoa, bataattia ja tupakkaakin. Tilalla oli 50 lypsävää lehmää ja 4000 kanaa. McKinnon maatalostuotekauppa Wayne Product alkoi myydä tuotteita myös paikkakunnan muille asukkaille, mm. perinteisesti aluetta asuttaneille valkoihoiselle “crackereille”, jotka eivät osanneet lukea, laskea tai kirjoittaa.

Ihanneyhteiskuntia eri puolilla maailmaa

Parhaimmillaan 150 hengen yhdyskunta tuotti elannon sen 30-40 perheelle. Parhaat tulokset syntyvät 1920-luvun lopulla. McKinnonissa toimi koulu, kauppa ja oma posti. Lama-aika 1930-luvun alkupuolella tyrehdytti kaupan ja elämä farmilla kävi entistä ankeammaksi. Monet asukkaista lähti muualle onnea etsimään. Poikamiehet, joita McKinnonissa asui paljon sekä muutamat perheet lähtivät Karjala-kuumeen vallassa kohti “Neuvostoliiton ihanneyhteiskuntaa” – palatakseen sitten pettyneinä takaisin. Jotkut jäivät sille tielleen.

McKinnonin osuustoimintafarmi on yksi 18:sta “ihanneyhteiskunnasta”, jotka perustettiin vuosisadan alkuvuosikymmeninä eri puolille maailmaa, mm. Kanadaan, Argentiinaan, Brasialiaan, Kuubaan ja Siperiaan. Siirtokuntien kohtaloista julkaisi tutkija Teuvo Peltoniemi vuonna 1985 kirjan “Kohti parempaa maailmaa”. Aikaa myöten siirtokunnat hajosivat ja niiden asukkaat palasivat takaisin Suomeen tai sulautuivat paikalliseen väestöön.

Jesupissa asuu yhä muutamia siirtolaisperheitä, joissa puhutaan suomenkieltä. Myös joillakin kaduilla on suomalaiset nimet. Osuskunnan toiminta loppui vuonna 1965 kun maat myytiin paikalliselle metsäyhtiölle 140 000 dollarilla. Osuuskunnan omistajat, jotka aikanaan olivat maksaneet 550 dollaria osuudelta, jakoivat keskenään rahat. Niiden osuudet, joita ei koskaan tavoitettu, lahjoitettiin Jesupin oppikoulun tenniskenttien rakentamiseksi. Lake Worthissa loppuelämänsä asunut ja vaikuttanut newyorkilainen kiinteistösijoittaja Thor Söderholm vietti nuoruudessaan useita talvia McKinnonissa. Muistelmissaan “My Journey to America” hän antaa osuuskunnan elämästä positiisen kuvan taloudellisesta niukkuudesta huolimatta.

Nikotiinia vesimokkasiineille

- Lapsille elämä McKinnonissa oli hauskaa. Meidän perheemme oli siirtokunnan suurin. Oli paljon tilaa temmeltää ja leikkiä. Metsissä samoiltiin ja käämeitä metsästettiin. Eugenen ja muiden lapsien kanssa kalastimme usein sekä otimme kiinni myrkyllisiä vesimokkasiinikäärmeitä (cotton mouth). Laitoimme niiden suuhun miesten piipuista keräämäämme nikotiinia. Sitä käärme ei kestänyt lainkaan vaan kuoli muutamassa minuutissa, Roy muistelee. Lapset eivät myöskään osanneet pelätä alueen runsasta alligaattorikantaa vaan uivat vapaasti pikkujärvissä.

- Alligaattorit olivat arkoja eläimiä ja pelkäsivät ihmistä, Roy muistelee.

Roy Rajala vietti McKinnonissa 11 vuotta. Vuonna 1933 hän lähti 16-vuotiaana työnhakuun pohjoiseen. Perheen äiti oli lähtenyt piikomaan New Yorkiin jo aikaisemmin. Monitaitoisena tunnettu isä Viktor oli taitava dynamiitin käsittelijä ja hän saikin töitä Pennsylvaniaan kaivoksilta. Roy matkusti puolestaan New Hampshireen metsätöihin.

- Itkin öisin ikävääni. Kämpässä asui lähes sata miestä, jotka kaatoivat puita paperiteollisuudelle. Itse tein töitä kokin apulaisena, Roy muistelee. Sitten tie johti tutun suomalaisiirtolaisen Sohvi Kankaan kautta kenkätehtaaseen. Kommelluksia sisältänyt työura päättyi ulosmarssiin. Toisen maailmansodan alla Roy pestautui New Yorkissa lentokoneen alumiinisiipiä valmistavaan tehtaaseen.

- Pian sain iholleni suuria paiseita enkä voinut mennä työhön. Ne paranivat kuitenkin. Mutta heti kun menin takaisin tehtaaseen, palasivat myös paiseet. Totesin olevani erittäin allerginen alumiinipölylle ja työ oli lopetettava, Roy kertoo. Pian nuori mies joutui kuitenkin ojasta allikkoon, sillä hänet värvättiin USA:n armeijaan (Intenetin mukaan Roy Rajala pestattiin armeijaan 14. heinäkuuta 1943).

Eisenhowerin autolähettinä

Autojen kanssa taitavaksi oppinut Roy lennätettiin Englantiin, jossa hän pääsi komppanian päällikön autokuskiksi.

-Nousimme 30 päivää etujoukkojen perässä Omaha Beachille Ranskan rannikolle. Kaulaa myöten vedessä ajoi jeeppini maihin ja aloitimme etenemisen kohti Pariisia, Roy kertoo.

- Taistelualuiden pellot ja pientareet olivat vielä täynnä ruumiita, joita komppaniamme miehet kävivät kääntelemässä suositun saksalaisen Luger-pistoolin toivossa

Pariisissa Roy Rajala sai luottamustoimen autolähettinä: hän vei päivittäin viestejä komppanian päälliköltä itse Yhdysvaltain armeijan ylipäällikölle Dwight Eisenhowerille, joka piti päämajaansa Pariisin ulkopuolella sijaitsevassa Versaillesin palatsissa.

-Itse en kuitenkaan onnistunut pääjehua tapaamaan, Roy hymyilee. Sodan päättymispäivä jäi hänelle lähtemättömästi mieleen.

-Olin niin iloinen, että kuultuamme sodan loppuneen kiipesin lähimmän puhelinpylvään huipulle asti!

Vaiheikkaiden sotaseikkailujen jälkeen Roy Rajala lähetettiin takaisin Yhdysvaltoihin.

-Olen aina yrittänyt olla kuin oma isäni. Hän oli kunnon mies, Roy sanoo.

Isänsä tavoin hän kertoo tehneensä monelaisia töitä sodanjälkeisessä New Yorkissa. Kuten Forrest Gump ikään, hän on myös tavannut monia historian merkkihenkilöitä.

-Asuin New Yorkissa kuuluisan baseball-pelaajan Babe Ruthin naapurina. Hänellä oli komea talo kadun toisella puolella, jossa palvelijoita oli peräti 12. Yhtenä yönä lumimyrsky oli haudannut hänen autonsa täysin ja Ruth yritti kiireissään kaivaa autoa hangesta. Säntäsin lapion kanssa apuun ja pian mestari pääsi matkaan.

Äiti oli Emil Hurjan serkku

Eräs Roy Rajalan sukulaisista on myös päässyt merkittävään asemaan Yhdysvaltojen poliittisessa historiassa: presidentti Franklin Rooseveltin vaalikampanjapäällikkönä toiminut ja nykyaikaisen vaaliennustejärjestelmän luojana tunnettu Emil Hurja oli Royn äidin serkku.

Nuoruudessaan Roy Rajala kunnostautui myös juoksijana. Hänen lempimatkansa oli maili, jolla hän voitti kolme New Yorkin Pohjoismaisten Urheiluseurojen mestaruutta. – Joka aamu juoksin lenkin Central Parkissa. Jo poikana opin, että jos nikotiini tappaa käärmeet, ei se voi olla terveellistä ihmisellekään. En koskaan aloittanut tupakanpolttoa, Rajala valistaa.

“Paavo Nurmi oli hiljainen mies”

Urheiluseuran palveluksessa Roy pääsi tapaamaan myös kaikkien aikojen menestyksekkäimmin suomalaisurheilijan, Paavo Nurmen.

- Minut lähetettiin autoineni satamaan vastaan kun Nurmi ja hänen mukanaan tuomansa Toivo Mäki saapuivat Amerikkaan. Paavo Nurmi oli tuolloin jo kuuluisa ja arvonsa tunteva mies. Hän ei juuri puhunut eikä antanut nimikirjoituksia hotellin edessäodottaneille pikkupojille, suomenvieraat majapaikkaan ajanut Roy Rajala muistelee.

-Kaiken kaikkiaan hiljainen ja aika ärtyisän oloinen mies.

Floridassa Roy Rajala kävi ensi kerran vuonna 1940.

- Muistan kun tuolloin monet Miamin rikkaista ottivat South Beachilla aurinkoa hiekkaan kaivamissaan kuopissa, usein aivan ilkosen alasti.

Nyt Roy Rajala asuu Lake Worthin suomalaiskaupungin Bryant-puiston kupeessa sijaitsevassa kerrostalossa. Upeasta kulmahuoneistosta aukeaa merinäkymä Intracoastalille. Hän muutti Floridaan asumaan vuonna 1970.

 

Lake Worth, Florida
Amerikan Uutiset
Mikko Koskinen