Suomi Talo
All County Funeral Home and Crematory
KK Car

Amerikan Uutiset - Uutisarkisto

maalis 15, 2019

Midnight Sun –festivaali tarjosi aurinkoa ja dramatiikkaa


Kuusinkertainen eukonkannon maailmanmestari Taisto Miettinen oli ylivoimainen Bryant-puiston radalla, vaikka juoksi finaalin murtuneella jalalla!

Etelä-Floridan aurinkoisessa ja lämpimässä kevätsäässä pidetty Midnight Sun-festivaali esitteli joukon eturivin yhtyeitä ja monipuolista musiikkia tämän päivän Suomesta. Juhla sisälsi myös annoksen dramatiikkaa, kun kuusinkertaisen eukonkannon maailmanmestarin Taisto Miettisen jalka murtui finaalin ensimmäisellä esteellä.

-Ymmärsin heti tilanteen vakavuuden, mutta samassa tein päätöksen jatkaa sillä juoksemaanhan tänne on tultu, yli 200 metriä murtuneella jalalla juossut Miettinen totesi Amerikan Uutisille. Maaliviivan ylitettyään sinnikäs suomalainen heittäytyi maahan tuskaisena, ja jäähoito aloitettiin välittömästi. Sairaalassa röngenkuvat kertoivat oikean jalan jalkapöydän nivelsiteiden revähtäneen ja rikkoneen samalla yhden jalkapöydän luista.

Ensiavun jälkeen kilpailun ylivoimaisesti voittanut Miettinen palasi kainalosauvojen varassa Bryant-puistoon pokkaamaan ykköspalkinnon ja edestakaisen lentolipun ensi vuoden Midnight Sun-festivaalille.

Midnight Sun Festival-organsaation vetäjä Tommi Kuutti oli tyytyväinen juhlan vierasmäärään sekä ohjelmasta saamaansa positiiviseen palautteeseen. Juhla oli kattava läpileikkaus alueen suomalaisista tänä päivänä. Se on samalla näyteikkuna tämän päivän Suomeen.

Lake Worthin Bryant-puistossa tapasivat toisensa kaikki Etelä-Floridassa suomalaista kulttuuria edustavat kansanosat: perinteiset amerikansuomalaiset, alueen vakituiset talvivieraat sekä satunnaiset matkailijat. Myös ikäryhmien kirjo oli laaja, sillä puistossa vieraili neljä eri sukupolvea perheiden pienimmistä isoisovanhempiin. Yhteistä lähes kaikille oli suomalainen kulttuuri ja suomenkieli. Palm Beachien englanninkielinen väestö ei vielä ole löytänyt tietään keväiseen suomalaisjuhlaan.

Kansantanssiryhmä Katrillit jaksoi hyvin liikkua Floridan ankaran auringon alla.

Kolmannen kerran vuosien tauon jälkeen järjestetty juhla osoittaa Etelä-Floridan suomalaisväestön demografian muuttuneen parin viime vuosikymmenen aikana. Talvivieraiden määrä kasvaa suhteessa varsinaisiin amerikansuomalaisiin. Kehitys on luonnollinen, sillä siirtolaisuus Yhdysvaltoihin on käytännössä tyrehtynyt tämän vuosituhannen puolella. Maahan on entistä vaikeampi saada työviisumia, jonka haltijat voivat tietyn ajanjakson jälkeen hakea pysyvää oleskeluoikeutta eli ”vihreätä korttia” ja sitten myöhemmin Yhdysvaltain kansalaisuutta. Siirtolaisvirran synnyttää kaksi voimaa, lähtömaan työntövoima ja kohdemaan vetovoima. Aikoinaan 1800-luvun puolivälin jälkeen Suomessa syntyneen siirtolaisaallon aiheutti katovuosien aikana syntynyt nälänhätä ja maan taloudellinen tilanne. Yhdysvalloista tultiin hakemaan työtä ja parempaa tulevaisuutta.

Suomalaisjuhlassa kuultiin useita huippuluokan yhtyeitä Suomesta. Perinteistä tanssilavamusiikkia esitti Monaco-yhtye.

Puolen vuosisadan ajan Etelä-Florida on vetänyt puoleensa amerikansuomalaisia ympäri laajaa mannerta, ensiksi talven ja sitten eläkevuosien viettoon. Palm Beachin piirikunnan suuri suomalaiskeskittymä on pitänyt kunniakkaasti yllä omaa kulttuuriaan juhlien Suomen perinteitä ja kunnioittaen sotiin osallistuneiden veteraanien työtä ja muistoa. Jopa niin, että Suomesta saapuvat matkailijatkin ihmettelevät amerikansuomalaisten kiihkeätä isänmaallisuutta. Tästä kumpuaa myös Midnight Sun Festivalin missio: suomalaisuutta on pidettävä alueella yllä poistuneiden polvien työn kunnioittamiseksi ja kulttuuriperinteen jatkamiseksi. Tätä työtä arvostaa myös Suomen valtion johto tasavallan presidenttiä myöten.

Myös paikallisväriä nähtiin tanssilavalla, kun yleisölle esiteltiin taidokasta latinalaistanssia.

Suuren suomalaisjuhlan järjestäminen vaatii monipuolista tietotaitoa ja valtavan työpanoksen alueen vapaaehtoisilta. Jo markkinointiviestinnän ja tiedottamisen saralla löytyy mietittävää, kuinka saada paikallisväestö kiinnostumaan suomalaisjuhlasta ja sen esiintyjistä. Tänä vuonna Midnight Sun Festivalissa kuultiin tämän päivänä erinomaista suomalaismusiikkia tasokkaitten yhtyeitten esittäminä. Mutta kuka amerikkalainen tai edes amerikansuomalainen nuori etukäteen tiesi kuka on Pete Parkkonen tai Pontus J. Back?

Myös Suomessa keksitty eukonkantokilpailu on amerikkalaisille outo käsite, jolle voidaan luoda julkisuutta vain tehokkaan tiedottamisen kautta. Paikallislehtien, -televisio ja –radiokanavien uskoisi olevan etukäteenkin kiinnostuneita, kun kaupunkiin saapuu kilpailemaan lajin kuusinkertainen maailmanmestarisaapuu kilpailemaan lajin kuusinkertainen maailmanmestari.Floridan mestaruuskilpailu eukonkannossa kerää suuren katsojamäärän vuodesta toiseen Bryant-puiston radalle.

Taas on syytä kohottaa hattua suomalaisjuhlan sinnikkäälle pääorganisaattorille Tom Kuutille, hänen esikunnalleen, sekä kaikille vapaaehtoisille, jotka tekevät vuoden mittaan valtavan vapaaehtoistyön juhlan onnistumiseksi. Kiitoksen sana on osoitettava myös Lake Worthin kaupungille, joka arvostaa pientä etnistä siirtolaisryhmäänsä ja antaa puiston suomalaisten käyttöön veloituksetta. Pienen hengähdystauon jälkeen ensi vuoden Midnight Sun Festival on järjestäjien suunnittelupöydällä ja työ alkaa.

Teksti ja kuvat:

Mikko Koskinen

Lake Worth, FL