Suomi Talo
Finnish-American Rest Home
DesignNS
All County Funeral Home and Crematory
KK Car
Polatsek Law

Amerikan Uutiset - Uutisarkisto

tammi 27, 2009

“Punaparta” auttoi Suomen synnytyksessä 200 vuotta sitten


Suomen viimeinen kuningas, Kustaa IV Adolf.

Viime viikon torstaina Suomen presidentti Tarja Halonen ja Ruotsin kuningas Carl Gustav avasivat juhlallisesti Tukholmassa maittemme välisen suuren juhlavuoden. Suomen sodan päättymisestä ja Suomen kansakunnan syntymästä on kulunut 200 vuotta, kun Suomi irrotettiin Ruotsista 1809.

Vuonna 1917 täydellisesti itsenäinen Suomi, ei syntynyt tyhjästä. Sitä ennen kansakunnan rakentamista oli edeltänyt reilun sadan vuoden taival Venäjän osana, kun Suomi oli repäisty irti Ruotsista, jonka yhteydessä se oli ollut 650 vuotta.

Ruotsin vallan aikana meidät jätettiin takamaaksi, jota verotettiin raskaasti ja kansaa rasitettiin jatkuvilla sodilla. Miehiä otettiin sotaretkille Suomesta enemmän kuin Ruotsista, koska sotaa käytiin usein Suomessa tai sen rajoilla. Suomalaisten sotureiden avulla Ruotsista tuli vähäksi aikaa eurooppalainen suurvalta. Nämä onnekkaatkin sodat kuitenkin vain lisäsivät taloudellista rasitusta Suomelle.

Suomi oli Ruotsille Venäjää vastaan suojamuuri, jollaisena se on säilynyt tähän päivään saakka.

Emämaa alisti suomalaisia myös kielen kautta. Suurin osa suomalasista ymmärsi vain suomea, mutta korkeisiin virkoihin nimitettiin ruotsinkielisiä, jotka eivät ymmärtäneet suomea.  Suomalaiset olivat kuin muukalaisia omassa maassaan.

Esimerkiksi vuoden 1734 tärkeä yleinen laki, saatiin vasta 25 vuotta julkistamisen jälkeen painettua suomeksi – sekin yksityisen kustantamana. Tuo laki on osin voimassa vielä tänään.

Kun suomalaisten elämä noin 200 vuotta sitten ei ollut kurjuutta kummempaa, niin se mitä tapahtui, oli lopultakin onnenpotku, vaikka jälleen jouduttiin sotaan.

Tänä päivänä lienee vaikea kuvitella, että suomalaiset saavat olla kiitollisia eräälle “Punaparralle” Suomen valtion synnyttämisestä 1800-luvun alussa.

Tuota miestä suomalaiset aikanaan kutsuivat “Punaparraksi”, vaikka hänellä ei ollut partaa lainkaan. Hän oli Ranskan keisari Napoleon Bonaparte, joka käynnisti Suomen synnytyksen – voidaan sanoa – “keisarin leikkauksella”.

Eurooppaa ravistelivat Napoleonin aloittamat sodat, jotka kestivät vuosikausia ja eri maiden keskeiset liittokunnat vaihtuivat sodan kuluessa. Näiden valloitusten ja tappioiden palapelissä Napoleon järjesteli Euroopan kansojen kohtaloita.

Keisarien syleily Tilsitissä

Kesällä1807 Napoleon kutsui juuri voittamansa Venäjän keisarin Aleksanteri I:n Tilsitiin, nykyiseen venäläiseen Sovetskin kaupunkiin Liettuan rajalla. Napoleon halusi näännyttää arkkivihollisensa Englannin nälkään ja tarvitsi liittokuntansa jatkeeksi Ruotsin, jotta tavarasaarto Manner-Euroopasta olisi täydellinen. Venäjän piti pakottaa Ruotsi tuohon saartoon.

Viekkaasti imartelemalla, entistä ja myöhemmin taas tulevaa vihollistaan, Napoleon sai Aleksanterin puolelleen, varsinkin, kun lupasi Venäjälle vapaat kädet laajentua Turkin ja Ruotsin suuntaan. Samanlainen etupiirijako toistui 1939, kun Hitler antoi Suomen Stalinin Neuvostoliitolle .

Tämän salaisen sopimuksen hyödyntämiseen oli Aleksanterin helppo ryhtyä: Suomen valloittamista oli valmisteltu pitkään, aina Kustaa III:n sodasta saakka, noin 20 vuotta aikaisemmin, kun suomalaiset itsenäisyysmiehet kenraali Yrjö Sprengtportenin johdolla halusivat Suomen irti Ruotsin ikeestä.

Aleksanteria oli vastassa kuningas Kustaa IV Aadolfia, joka oli vaatetuksesta ja koreilusta kiinnostunut, uskonnolla päänsä sekoittanut hallitsija. Hän inhosi Napoleonia, koska piti tätä Ilmestyskirjan petona, eikä hän ottanut todesta sukulaisensa Aleksanterin uhkailuja hyökkäyksestä Suomeen.

Niinpä kuningas ja hänen valtakuntansa yllätettiin housut kintuissa. Aleksanteri aloitti sodan helmikuussa 1808. Syttyi Suomen sota – Ruotsin viimeinen sota 200 vuoteen. Tämä yllätyshyökkäys alkoi rajan ylityksellä Kymijoella kolmesta kohtaa. Venäjän joukot marssivat kiivaasti kohti Pohjanmaata, eristääkseen Ruotsin Suomessa olevat sotavoimat, katkaisemalla maayhteys Ruotsiin ja uhatakseen Ahvenanmaalta Tukholmaa.

Ruotsissa uskottiin, että sotaa ei voinut aloittaa talvella. Oli varauduttu puolustamaan Suomea hyvän kelin aikana, jolloin laivat toisivat lisää joukkoja, varusteita ja ruokaa.

Suomen kohtalo sinetöitiin, kun Suomen armeijan ylipäälliköksi kelvoton kreivi Mauri Klingsbor määräsi Suomen sotaväen vetäytymään kohti Pohjanmaata ja Oulua, vaikka siihen ei olisi ollut mitään tarvetta.

Huolto petti

Kun Euroopan vahvimpana linnakekasarmina pidetty Suomenlinna Helsingissä antautui laukaustakaan ampumatta huhtikuussa 1808, mieliala joukkojen keskuudessa oli maassa. Huonoissa varusteissa, viluisina ja nälkäisinä vaeltavia miehiä surmasi lopulta enemmän taudit kuin luodit.

Suomen armeijassa oli noin 20 000 miestä, mutta se oli hajotettu laajalle alueelle, huonosti varustettu ja koulutettu, eikä talvisodasta ollut kokemusta, puhumattakaan liikkuvasta sodasta, johon Venäjän armeija oli karaistunut Napoleonin sodissa.

Sotaan olisi tarvittu myös rahaa, ruokaa, varusteita, lääkäreitä, ja sairaanhoitoa, jotka kaikki puuttuivat suomalaisilta. Kun nälkäänäkevä Suomen armeija rukoili välttämättömimpiä tarvikkeita, lähetti kuningas upseereilleen pelkästään luvan saada talvisodan aikana pitää puuteroimatonta tukkaa!

Tämä surkea sota päättyi lopulta maaliskuussa 1809, jolloin upseerit vangitsivat Suomen viimeiseksi jääneen kuninkaan, Kustaa IV Aadolfin, ja ajoivat hänet vallasta riistettynä maanpakoon Saksaan, jossa hän vaelteli umpimielisenä eversti Gustafssonin nimellä, kuollen Sveitsissä 1837.

Suomen sodan perinne elää tänään mm. Maammelaulussa ja Porilaisten marssissa, jotka runoilija J.L. Runeberg nosti kansankunnan kaapin päälle Vänrikki Stoolin tarinoissaan 1800-luvun puolivälissä.

Yrjö Sprengtporten – itsenäisyyden isä

Sekä Venäjän hyökkäyssuunnitelmat että Ruotsin puolustussuunnitelmat olivat laatineet suomalaiset upseerit. Se johtui osaksi siitä, että upseerit polveutuivat samoista eurooppalaisista aatelissuvuista, mutta sattumukset veivät heidät palvelemaan eri hallitsijoita.

Mielenkiintoisin oli kenraali Yrjö Maunu Sprengtportenin osuus. Hän oli ensin taitava ja ansioitunut suomalainen upseeri Ruotsin sotajoukoissa, Savon Prikaatin komentaja, Euroopan valtakeskuksissakin arvostettu sotilaallinen nero ja suomalaisen upseerikoulutuksen käynnistäjä. Hänestä tuli myöhemmin Venäjän keisarin uskottu, joka nimitettiin Suomen ensimmäiseksi kenraalikuvernööriksi. Hänen työnsä vaikutti ratkaisevasti itsenäisen Suomen syntyyn.

Rikottuaan välinsä Kustaa III:n kanssa, Sprengtporten siirtyi 1786 Venäjän palvelukseen, missä hän laati hallitsijalle esityksen Suomen hallitusmuodosta, joka perustui tasavaltaan esikuvanaan Yhdysvaltain perustuslaki.

Häntä ruvettiinkin pitämään Suomessa toisena Washingtonina, amerikkalaisen esikuvansa mukaisena sorretun isänmaan pelastajana. Siinä missä George Washington toteutti suurelta osin Amerikan kansan tahtoa, Sprengtporten toimi puolestaan kansan tahdon vastaisesti: hänen aikanaan kansa melko yksimielisesti pelkäsi ja vihasi Venäjää.

“Venäjän yliherruuteen me joka tapauksessa joudumme, mutta se on oleva raskaampi, ellemme vapaaehtoisesti siihen alistu”, tiivisti Sprengtporten ajatuksensa. Hän todisteli jo Katariina II:lle, että Suomen itsenäisyys olisi hyödyksi myös Venäjälle lopettamalla ainaiset Venäjän ja Ruotsin väliset sodat.

Suomi sai oman hallinnon

Keisari Aleksanteri I ei toivonut lisää venäläiseen yhteiskuntaan huonosti sopeutuvia “häirikköalamaisia”, vaan oloihinsa tyytyväisiä, joiden uskollisuuteen voisi luottaa.

Jotta Suomesta ei tulisi ongelmaa venäläisille, sitä ei voitu liittää Venäjään tavallisena autonomisena maakuntana, vaan sen ylemmänkin hallinnon oli pysyttävä mahdollisimman erillään Venäjän hallinnosta. Suomeen oli luotava oma keskushallinto, sitä varten tarvittiin koolle säädyt, joiden tehtävä oli luoda maalle sellaiset lait ja laitokset, että autonomia, sisäinen itsehallinto, toimisi hyvin myös käytännössä.

Aleksanteri vakuutti Suomen säädyille hallitsevansa Suomea sen entisten lakien mukaan ja Suomen säädyt vannoivat puolestaan hänelle uskollisuuden valan. Huomattavaa on, että keisarista ei tullut Suomessa itsevaltiasta, jollainen hän oli Venäjällä, vaan hän hallitsi Suomen suurruhtinaana Suomen lakien mukaan.

Kun Aleksanteri I päätti Porvoon valtiopäivät, hän suuressa armossaan lausui: “Tämä jalo ja rehellinen kansa on siunaava sitä kaitselmusta, joka on säätänyt asian nykyiseen järjestykseen. Kansakuntain joukkoon tästä lähin korotettuna, lakiensa turvassa.” Tämä puhe on todennäköisesti lähtenyt Sprengtporten kynästä.

Viipurin lääni syntyi 1812

Kun Suomi liitettiin Venäjään, oli olemassa oikeastaan kaksi Suomea, venäläinen ja ruotsalainen. Venäläinen oli Kaakkois-Suomi eli Vanha Suomi, jonka Ruotsi menetti sodan seurauksena1721. Karjala ja Savo olivat täten Venäjän olojen kärsimysten alla.

Aleksanteri I liitti joulun alla 1811 Vanhan Suomen muun Suomen yhteyteen samojen lakien, hallinnon ja yhteiskunnallisten oikeuksien alaiseksi. Noin yhdistettiin jälleen kaksi kertaa 1700-luvulla sodissa silvottu Suomi. Näin syntyi Viipurin lääni ja karjalaisten historiallinen alkukoti oli taas osa kokonaisuutta, jota oli vuosisatojen aikana monesti hajotettu.

Suomen alueen yhdistäminen perustui Yrjö Sprengtportenin ja Aleksanterin suosikiksi nousseen Kustaa Mauri Armfeltin sinnikkääseen uurastukseen.

Suomen lopullinen irtaantuminen Ruotsista sinetöityi Ruotsin ja Venäjän vuoden 1812 sopimukseen.

Napoleon oli antanut suostumuksensa, entisen alaisensa kenraali Jules Bernadotten valinnalle Ruotsin kuninkaaksi 1810, sillä taka-ajatuksella, että velvoitti tämän auttamaan Ranskaa Venäjän valloituksessa ryhtymällä taisteluun Ranskan rinnalle. Se olisi merkinnyt uuden rintaman avaamista valtaamalla Suomi takaisin Aleksanteri I:ltä.

Bernadotte käänsi kuitenkin kelkkansa. Hän petti lupauksensa avusta Napoleonille, ja sopikin yhteistytöstä Aleksanteri I:n kanssa elokuussa 1812 Turussa. Ruotsi siirtyi Venäjän rinnalle Ranskaa vastaan ja luopui kaikista vaatimuksistaan Suomeen. Kesäkuussa 1812 Napoleon oli hyökännyt Venäjälle ennen näkemättömällä 700 000 miehen sotajoukolla, mutta ankarat olosuhteet kuluttivat hänen onnensa ja armeijansa kolmessa vuodessa Ranskan täydelliseen rappioon ja tappioon.

Napoleonin hauta on nykyisin Pariisin suurimpia matkailunähtävyyksiä, jossa on suomalainen erikoisuus. “Hän, joka kerran oli lahjoittanut pois Suomen, lepää nyt Pariisissa Laatokan rannoilta lohkaistun punaisen kivipatsaan alla”, kirjoitti aikanaan Sakari Topelius.

Pentti Sainio

Paltamo, Suomi