Suomi Talo
All County Funeral Home and Crematory
KK Car

Amerikan Uutiset - Uutisarkisto

maalis 15, 2017

Mummon kammari-kolumni: Viisumilla ja ilman


Suomesta saapuneet harjoittelijat toivat aikoinaan Lake Worthin suomalaiseen lepokotiin iloisen kotimaan tuulahduksen. Nyt harjoittelijoiden pääsy maahan on estetty.

Vimeisten kahdenkymmenen neljän vuoden aikana tunnen saaneeni aika annoksen koulutusta maahanmuuttoviraston paperitöissä. Kun syntyperäiseltä amerikkalaiselta kysytään melkein mitä tahansa siirtolaisuuteen liittyvää asiaa, heillä on usein vakaa käsitys asioista, mutta harvemmin tosi tietoa. Ne tosiseikat voivat yllättää.

Kun olin työssä Lepokodilla, meillä oli vuosikausia kaikkien rakastama opiskelijajärjestelmä. Suomesta tuli sosiaali- ja terveysalan opiskelijoita kolmeksi kuukaudeksi ns. internship-ohjelmalla ja  opiskelijaviisumilla. He saivat ylläpidon ja majoituksen, mutta eivät palkkaa, vain pienen taskurahan kertamaksuna. He toivat tullessaan erilaisia ideoita, terveisiä Suomesta  ja viemisinä heillä oli lisääntynyt kielitaito, aavistus siitä kulttuurista, joka täällä vallitsee sekä avartunut näkemys vanhustenhoidon mahdollisuuksista. He oppivat monikulttuurisen työyhteisön arkipäivää ja asukkaat olivat aivan ihastuneita näihin nuoriin ihmisiin, jotka olivat kuin raikas tuulahdus vanhasta maasta, kuin sukulaisvierailu.

Sitten tuli muutos, jonka saneli Department of State. Emme saaneet enää ottaa harjoittelijoita, jos kyseessä oli henkilökohtainen kontakti hoidettavien kanssa. Sama sääntö  tuli koskemaan myös opetusalaa ja lastenhoitotyötä. Ei auttanut selittää, että opiskelijat seuraavat aina vakituista henkilökuntaa eivätkä siten joudu kosketuksiin yksityisesti asukkaiden kanssa. Sairaanhoidon opiskeljoita ei aikaisemminkaan meille tullut, koska kukaan opiskelija ei voinut tehdä sairaanhoidon toimenpiteitä.  Niin loppui tämä suosittu ohjelma, joka kyllä jatkuu muilla aloilla, kuten toimistotyössä, hotelli- ja ravintola-alalla jne. Niin jäivät Lepokodin mummot ja papat vaille innokkaasti odotettuja vierailuja.

Mikä oli syynä ohjelman rajoittamiseen? Oliko se pelko mahdollisesta hyväksikäytöstä? Oliko joku jäänyt palaamatta kouluunsa, jäänyt luvatta maahan? Ei ainakaan meidän opiskelijoista kukaan, vaikka tiedän kyllä vankkojakin ystävyysuhteita syntyneen. Viralliseen paperityöhön kuului myös allekirjoitettu lupaus, ettei firma houkuttele opiskelijaa jäämään maahan tai tarjoa työpaikkaa. Opiskelija ei myöskään saanut palata kahden vuoden sisällä harjoitteluajan päättymisestä takaisin Yhdysvaltoihin. Kaikin keinoin on valtio yrittänyt suojata työpaikkoja, niin että maassa laillisesti asuvat saavat työtä ensisijaisesti.

Monesti soittivat koulutetut ja pitkänkin kokemuksen omaavat sairaanhoitajat Suomesta ja kysyivät mahdollisuutta esimerkiksi kesätöihin tai lyhytaikaiseen työsuhteeseen. Ehkä ajatus oli, että kun kysymyksessä on suomalainen lepokoti, meille voisi helpostikin päästä työhön. Joskus tuntui, etteivät asianosaiset uskoneet vakuutteluani, kun selvällä suomenkielellä piti selittää, että me olemme USAn ja Floridan lain alaisia nimestämme huolimatta. Sairaanhoitajalta vaaditaan Floridan lisenssi, mutta vaikka olisi ollut halukas tulemaan muunlaiseenkin työhön, ei ilman työlupaa voi ottaa ketään. Työluvan saamiseen taas vaaditaan palkkaavan firman lupaus vakituisesta työpaikasta, paikka on julistettava auki kaikkien haettavaksi ja jos siihen ei hakijaa löydy, sitten käynnistetään paperityöt. Lyhytaikaiset työsuhteet eivät siis tule kysymykseen.

Työluvan saaminen ei hoidu käden käänteessä  vaan siihen kuluu aikaa ja rahaa. H-1B viisumiin vaaditaan vähintään neljän vuoden koulutus. Lopputulos voi silti olla kielteinen päätös siirtolaisvirastolta eli INS:ltä.  Oma polkuni, jossa on myös mutkia riittänyt, päättyi viimein onnellisesti kansalaisuuteen. Virallisesti tämän maan asukkaiksi  voivat itseään kutsua vain ne, joilla on joko ’vihreä kortti’ tai kansalaisuus. Muuten voi  sanoa entisen laulun sanoin että ’käymään vaan tänne tullaan eikä olemaan...

Pirjo-Leena Koskinen

Lake Worth, FL