Amerikan Uutiset - Uutisarkisto

Olipa kerran, kauan aikaa sitten kuningaskunta, josta yritteliäisyydellään, oikeudenmukaisuudellaan, vapaudenkaipuullaan, ja rehellisyydellään oli tullut planeetan johtava kansa. Maine kiiri kaikkialle ja vaatimattomampien kansakuntien lahjakkaimmat asukkaat suorastaan jonottivat päästäkseen asumaan ihannoidun kuningaskunnan asukkaiksi. Yksi sen menestyksen salaisuuksista oli asukkaiden tasa-arvo. Yhdenvertaisia kansalaisia olivat valkoiset, mustat, keltaiset ja sekoitetun värin kansalaiset, miehet ja naiset, lapset ja vanhukset, uskontoon tai seksuaaliseen mieltymykseen katsomatta. Kuningaskunnan kaikilla kansalaisilla oli työtä ja ruokaa koko perheelle, arkisin ja juhlapäivinä. Voisi sanoa, että kuningaskunnan asukkailla oli elämä liiankin hyvällä mallilla.

Kuningaskunnan satoja vuosia sitten sopiman pyhän peruskirjan mukaan hallitsija ei ollut ikuinen vaan sai hoitaa virkaansa vain määräajan. Sopimus perustui ihmiskunnan tuhansia vuosia vanhaan ja hyväksi havaittuun yhteiskuntasopimukseen, jossa jokaisella asukkaalla olisi yksi ääni yhteisistä asioista sovittaessa. Kuningas ei ollut suinkaan yksinvaltias vaan hänen oli neuvoteltava tärkeistä asioista kuningashuoneen kanssa. Neuvonpitoa oli myös pidettävä lähellä ja kauempanakin sijaitsevien kuningaskuntien kanssa kaupallisten syiden takia.

Mutta niinkuin ihmisten kesken aina, jotkut halusivat elämältään vielä enemmän. Rauhallinen ja tasainen elämänmeno ei kaikkia tyydyttänyt. Inhimillisä kun olivat, löytyi joukosta tietysti myös niitä, jotka halusivat sujauttaa lusikkansa toisen kuppiin ja särvätä kakusta suuremman viipaleen kuin mikä jokaiselle oli kohtuullista. Jos joku jäi tyystin ilman, se ei näiden ahmattien omaatuntoa kolkuttanut. He ajattelivat olevansa toisten yläpuolella minkä osoittivat röyhkeällä käytöksellään ja kielenkäytöllään. Puusta katsoen toki ymmärrettiin, että kysymys oli heikosta itsetunnosta. Kenellä se johtui harvasta hiuksistosta, kenellä miniatyyrikäsistä muuhun vartaloon verrattuna. Tavaran paljous oli kuitenkin omiaan pönkittämään heikoksi jäänyttä itseminää aivojen hypothalamuksessa ja housunpuntissa.  

Yksi näistä ahneista oli kaikkien kansalaisten hyvin tuntema käärmeöljykauppias, joka oli päässyt rikastumaan petkuttamalla ja huijaamalla hyväuskoisia kansalaisia. Hänen piti olla kristitty, mutta hänen todellinen uskontonsa oli mammona. Tämän eteen kauppias teki ankarasti töitä. Hän puhui mustan valkoiseksi ja valkoisen mustaksi. Öljykauppias oivalsi jo nuorena, että kun valehtelee riittävän monta kertaa, asiakkaat alkavat lopulta uskoa. Sopivimpia uhreja hänelle olivat kuningaskunnan oppimattomimmat ja vähävaraisimmat jäsenet. Juuri ne,  jotka olisivat eniten tarvineet toisten kansalaisten apua. Heille hän toki perusti kiertokoulun kauppiastaidon opettamiseksi, mutta pää tuli vetävän käteen. Hän joutui oikeuden eteen petoksesta. Syytteen mukaan käärmeöljymies yksinkertaisesti varasti oppilaidensa rahat. Koska syyttäjän vanhemmat olivat kotoisin maasta, jossa kansallispäivää vietettiin toukokuun viidentenä, käärmeöljymies piti syytteitä puolueellisina ja kiisti ne. Tarina ei kerro kuinka juuri tämä episodi päättyi, sillä kiero kauppias oli haastettu oikeuden eteen peräti 3500 kertaa.  

Kuninkaanvaalin lähestyessä kauppias sai ajatuksen. Kun kerran öljy menee näin hyvin kaupaksi, uskovat kansalaiset varmaan muuhunkin humpuukiin. Miksi en minä voisi päästä kalifiksi kalifin paikalle. Tämä kielikuva tosin ontuu, sillä vainoharhaisena hän pelkäsi henkensä edestä käyriä sapeleita kantavia muslimeja. Siksi hän päätti jo hyvän aikaa ennen vaalia, että voittaessaan hän sulkee kaikilta ruskeasilmäisiltä, mustatukkaisilta ja vähän tummaksi iholtaan paahtuneilta tulijoilta pääsyn valtakuntaan. Vain ne, jotka vakuuttaisivat rajalla etteivät tunne koraania, päätettäisiin maahan.

Kuninkaanvaalien alla hän hän voiteli kielensä taikaöljyllään ja simsalabim - puhe luisti kuin perseenalaisella torilla. Hänen sanansa raikuivat ympäri toreja ja raitteja. Hän solvasi jokaisen aateveljensä maan pienimpään rakoon. Kenestä tuli pieni älykääpiö, kenestä ruma noita. Jokainen kuudestatoista kanssakilpailijasta sai korkonimen ja tuta käärmeöljykauppiaan salamannopean kielen sivalluksen. Yksi toisensa jälkeen aateveljet joutuivat raahautumaan lavalta häntä koipiensa välissä.

-Menkää runk....maan itseänne, kaikuivat käärmemiehen ilkkuvat sanat kansalaisten korvissa. Ja kun toisesta sukupuolesta oli kysymys, näki kauppias heidät pelkästään seksuaalisten mieltymystensä kohteina. Ja varakkaana kauppiaana hänellä oli valinnan varaa. Vain planeetan kauneimmat kelpasivat, mutta paremman puutteessa omankin kuningaskunnan kaunottaret kelpasivat. Lupaa lähetymisilleen hän ei kysynyt koskaan. Sikarikkaana hän katsoi omistavansa heidät.  

Kun lopullinen kuninkaan vaali oli ovella, joutui käärmeöljykauppias tosi paikan eteen. Kokenut toista sukupuolta edustava vastustaja oli ylivertainen tiedossa ja taidossa. Hän pystyi perustelemaan näkökantansa selvin lausein ja poliittisin termein. Valtakunnan viisaiden mielestä hän olisi paras valinta kuningaskunnan johtoon. Käärmeöljymiehen osaamattomuus ja onttous ei puolestaan ollut viisaille yllätys. Siksi häntä ei pidetty vaarallisena vastustajana. Kouluja käymättömänä kauppias osasi vain oman alansa ammattisanaston; fraaseja, solvauksia ja katukielen ilmaisuja.

Käytännön mukaan ehdokkaat kohtasivat toisensa kolmesti pääkaupungin torilla käydyssä  julkisessa väittelyssä. Vaikka jokaisen yhteenoton jälkeen vastaehdokas julistettiin selväksi voittajaksi, jokin jäi puolueettomia tarkkailijoita vaivaamaan. Käärmeöljymies oli toistanut vain yksinkertaisia iskulauseitaan: ”kuningaskunta taas suureksi”, ”lukitsen sinut vankilaan vaalien jälkeen” ja ”vaalit ovat väärennetyt”. Tiesikö käärmeöljymies sittenkin jotain sellaista mikä oli muilta jäänyt huomaamatta?

Tämä selvisi vasta äänestyspäivänä: käärmeöljymies oli puhunut samaa kieltä kansan kanssa ja sen kansa ymmärsi. Lopputulos järkytti kaikkialle, minne tieto ehti. Ovelasta käärmeöljymiehestä leivottiin suurimman kuningaskunnan hallitsija ja planeetan tärkein ihminen.

Mikä on tarinan opetus?

Kunnon mainostoimisto kannattaa aina pistää asialle kun paskasta tehdään pannukakkua.

Sadun kertoi

Mikko-setä,