Suomi Talo
All County Funeral Home and Crematory
KK Car

Amerikan Uutiset - Uutisarkisto

elo 29, 2016

Pääkirjoitus: Kansalaisuus vain laillisesti maahantulleille


Toisen polven amerikansuomalainen Emil Hurja tunnetaan Yhdysvalloissa nykyisen vaaliennustejärjestelmän luojana. Demokraattisesta puolueesta republikaanien riviin loikannut toimittaja-poliitikko pääsi Time-lehden kanteen maaliskuussa 1936.

Tuoreen geenitutkimuksen mukaan me suomalaiset emme ole osa mitään toista kansallisuutta. Me emme ole mongoleja, baltteja tai keskieurooppalaisia. Meissä ei virtaa ruotsalaista, saksalaista, italialaista tai venäläistä verta. Me olemme aivan oma rotumme – kansa, joka on selvinnyt maailman myllerryksessä jo vuosituhansia oman onnensa turvin. Amerikassa suomalaisia on asunut aina 1640-luvulta lähtien, jolloin ensimmäiset siirtolaiset saapuivat Delaware-joen varteen ruotsalaisten maahanmuuttajien kanssa.

Kymmenen vuoden välein tehtävän väestönlaskennan (Census 2010) mukaan amerikansuomalaisia on Yhdysvalloissa oli 649 000, mikä on 0,2 prosenttia koko maan väestöstä. Yhdysvaltojen kehitykseen maailman johtavaksi valtioksi suomalaisilla on ollut yllättävänkin suuri merkitys. Yksi perustuslain allekirjoittajista – John Morton (Jussi Marttinen) – oli suomalaista sukua. Yhdysvaltain vaaliennustejärjestelmän kehittäjä oli puolestaan toisen polven amerikansuomalainen poliitikko ja toimittaja Emil Hurja (1892-1953). Hänen luomaansa järjestelmään perustuvat vaaliennusteet tämän päivänkin presidentinvaalitaistelussa..  

Meillä Suomesta Yhdysvaltoihin muuttaneilla on siis aihetta ottaa kantaa tämän päivän siirtolaiskeskusteluun. Tuntuu merkilliseltä ja jopa rikolliselta, että laittomasti rajan yli loikanneita voitaisiin kohdella samalla tavoin kuin maahanmuuttoviraston (immigration) kautta laillisesti tulleita. Missä maailman maassa hyväksytään asukkaiksi laittomasti rajan ylittäneet ihmiset? Esimerkiksi Venäjältä Suomeen rajan yli salaa saapuneet palautetaan takaisin poikkeuksetta.

Presidentinvaalien alla julkinen siirtolaiskeskustelu on kuumentunut kiehumispisteeseen. Vaikka 11 miljoonaa maassa asuvaa laitonta maahanmuuttajaa eivät saakaan äänestää, heidän äänioikeutetuilla sukulaisillaan ja entisillä maanmiehillään on valta vaikuttaa tuleviin poliittisiin valintoihin. Demokraatit ovat esittäneet ymmärtämystä laittomien maahatulijoiden kohtelussa, republikaanien kanta on jyrkempi. Kannan ymmärtää. Mikäli laittomasti maahan saapuneille annettaisiin kansalaisuus ja sen myötä äänioikeus, vahvistaisi se demokraattien kannatusta tulevaisuudessa merkittävästi.

Kuten tunnettua, talouskuilu Meksikon ja Yhdysvaltojen välillä on maailman syvin. On julkinen salaisuus, että viime vuosikymmenten aikana USA:n rajaviranomaiset ja poliittiset päättäjät – myös republikaanit - ovat katsoneet läpi sormien maahan laittomasti saapuneiden latinalaisamerikkalaisten virtaa. Alle virallista vähimmäistuntipalkkaa saaneiden maatyöläisten työn arvo on ollut työnantajille moninkertainen ja hyödyttänyt amerikkalaista yhteiskuntaa. Viime vuosina laittomat maassaolijat ovat tavallisesti maksaneet työstään veronsa asianmukaisesti.

Laittomien maahanmuuttajien valtava määrä aiheuttaa jo logistisenkin ongelman. Trumpin suunnitelmat siirtolaisten keräämisestä yhdeksi maasta poisvietäväksi joukoksi ja muurin rakentamisesta Meksikon ja Yhdysvaltain välille ovat utopiaa. Jotenkin laittomat rajanylitykset olisi kuitenkin estettävä. Viime aikaisten raporttien mukaan Meksikon rajan ylittäneiden määrä on viime aikoina merkittävästi vähentynyt tehostetun rajavalvonnan ansiosta.  Demokraattien esittämä linja armosta oikeuden edessä olisi puolestaan märkä rätti päin laillisesti maahan muuttaneiden ja immigration-jonossa vuosikausia odottavien naamaa. Yleisesti myönnetään, että ongelman ratkaisu ei ole helppo.

Siirtolaisuuteen menestyksensä perustaneen maan on kuitenkin otettava oma osansa vastuusta ja ratkaistava tilanne inhimillisellä, mutta oikeudenmukaisella tavalla. Kansalais- ja samalla äänioikeuksia laittomasti maahantulleille ei pitäisi myöntää lainkaan. Saadakseen nämä oikeudet heidän olisi palattava omaan kotimaahansa ja saavuttava Yhdysvaltoihin virallisesti immigraatiolakeja noudattaen. Laittomasti maahantulleet olisi rekisteröitävä ja heidän maassaolonsa ratkaistava työviisumipolitiikkaa uudistamalla.

Mikko Koskinen

päätoimittaja

Amerikan Uutiset