Amerikan Uutiset - Uutisarkisto

Meillä kaikilla on varmaan erilaisia aikakausia elämässä, kun jotkut erityiset asiat kiinnostavat ja jolloin on myös aikaa tehdä jotain sellaista, mitä on joutunut lykkäämään pois mielestään, tulevaisuuteen. Olen aina ollut vannoutunut kirjojen ystävä, lapsesta asti. Äitini joskus hermostui lukemiseeni, kun en kuulemma kuullut enkä nähnyt mitään muuta kun keskityin lukemiseen.  Kun lapseni  olivat pieniä, luin iltamyöhään ja joskus aamuyölle, kun en yksinkertaisesti saanut kirjaa lasketuksi käsistäni. Onnistuin silti harrastamaan vaatteiden ompelua poikaporukalleni, asia, jota nyt suuresti ihmettelen.

On kuitenkin yksi kirjalaji, jota en ole koko aikana unohtanut: keittokirjat! Ostin 90-luvun lopulla Lepokodin myyjäisistä muutamia todellisia kirja-aarteita, jotkut niistä keittokirjojen historiaa. Paras löytöni ja suosikkikirjani on edelleen Mina Vallin kokoama 1923 julkaistu Keittokirja. Sen ulkoasusta jo näkee, että kirjaa on käytetty paljon ja todennäköisesti se on aikoinaan joutunut –niinkuin moni muukin tavara- Lepokodin myyjäisiin jonkun kuolinpesän tyhjennyksen seurauksena. Kirja alkusanat kuuluvat näin:

’TYÖTOVEREILLENI JA PERHEENEMÄNNILLE

Jos osaltani hiukankaan onnistun auttaa Amerikassa olevia meikäläisiä palvelustyttöjä asemansa ja palkkansa parantamisessa sekä perheenemäntiä kotitaloudessa, on tämän kirjan tarkotus saavutettu. Chicagossa, Ill., helmikuussa 1923. Tekijä.’

Kirja on varmasti tullut aikoinaan suureen tarpeeseen. Ruokakulttuuri, käytetyt mittayksiköt ja jopa jotkut ruoka-aineet olivat  Amerikassa suomalaistytölle outo kokemus. Ja piian piti pärjätä! Kun Mina Valli kokosi reseptit ja ohjeet kirjaansa sekä suomeksi että englanniksi, voin kuvitella, että sen on täytynyt olla iso apu piikatytölle ja perheenemännälle. Minullekin olisi ollut hyötyä tästä kirjasta, kun ensimmäisen kerran tässä maassa tein pullataikinan. Pullasta tuli kivikovaa, kaikkea muuta kuin suomalaista, perinteistä pullaa. Jo se, että ollaan täällä merenpinnan tasossa ja tuorehiivan sijaan käytetään kuivattua hiivaa, voi olla haaste.

Aina kun otan tämä kirjan käteeni, tunnen suurta kunnioitusta niitä piikatyttöjä ja keittiöammattilaisia kohtaan, jotka uuteen ympäristöön tultuaan kaikista vaikeuksista huolimatta pärjäsivät, jopa niin, että suomalainen kotitaloustyövoima oli suuressa arvossa, suorastaan statussymboli amerikkalaisissa miljonääriperheissä.

Muitakin vanhoja kirjoja, jotkut kirjallisuushistoriallisestikin  kiinnostavia,  löytyy Lepokodin myyjäisistä. Kannattaa mennä selaamaan kirjapinoja, ties mitä sieltä löytyy!  Kirjat eivät ole hinnalla pilattuja ja paljon on tarjolla ilmaiseksikin.

Viimeksi olen lukenut uudelleen Eeva Joenpellon ’Vetää kaikista ovista’, joka on Lohja-sarjan ensimmäinen osa. Kirja on peräisin Lepokodin myyjäisistä sekin. Joenpelto on aina ollut yksi suosikkikirjailijoistani, tunnen jonkinlaista hengenheimolaisuutta, vaikka en tiedä miksi. Olisiko syy, että olemme molemmat syntyneet Sammatissa -  siellä Elias Lönnrothin maisemissa.

Pirjo-Leena Koskinen

Lake Worth, FL