Suomi Talo
All County Funeral Home and Crematory
KK Car

Amerikan Uutiset - Uutisarkisto

helmi 11, 2016

Professori William Copeland: ”FinnTownit” ovat kaikki erilaisia


Professori William Copelandin esitelmää saapui kuulemaan monikymmenpäinen joukko Amerikka-Suomi-viikon vieraita.

-Suomalaissiirtolaisten ilmestyminen Floridaan on monen tekijän summa, jopa sattumakin, kertoi historioitsija, professori William Copeland esitelmässään Kerhotalolla. Englanninkielisessä esityksessään hän kuvasi itseään”remigrantiksi”, joka etsii alati juuriaan. Termillä tutkija tarkoittaa sitä, että Yhdysvalloissa syntyneenä ja kouluttautuneena hän on muuttanut vanhempiensa synnyinmaahan Suomeen ja asunut siellä puolet aikuisiästään.

-Tapasin aikoinani kivan tytön, joka suostui menemään kanssani naimisiin sillä ehdolla että asuisimme Suomessa, William Copeland kertoi. Hän suostui ehtoon ja viime vuosikymmenet perhe on asunut Suomessa.

Floridan suomalaisten historia on Copelandin mielestä ollut haastellinen selvitettävä, sillä esimerkiksi 1900-luvun alussa subtrooppiseen osavaltioon muuttaneiden suomalaisten jäljet ovat miltei tyystin hävinneet. Tutkijan mukaan tiedot ensimmäisistä suomalaista tulevat Pohjois-Floridan ”pan handle”- seudulta Pensacolasta, joka aikoinaan oli suuri satamakaupunki Meksikon lahden rannalla.

-Ensimmäiset alueelle jääneet suomalaiset olivat merimiehiä, jotka perustivat perheensä alueelle. Jälkiä viidestä eri suomalaisperheestä on löydettävissä Pensacolan norjalaiskirkon arkistoista, Copeland ertoo tutkimuksistaan. Oliko kyseessa varsinainen ”Finn Town”, riippuu tutkijan mielestä monista yhteiskunnallista tunnusmerkeistä. Esimerkiksi nykyinen Lake Worth-Lantana-alue täyttää kaikki ”FinnTownin” tunnsmerkit kokoontumispaikkoineen, useine yhdistyksineen, kirkkoineen ja vilkkaine yritystoimintoineen.

Copelandin mukaan suomalaisiirtolaisuuden merkittävin vuosi oli 1902, jolloin New Yorkin Ellis Islandin vastaanottokeskukseen saapui 20 000 suomalaisemigranttia.

 –Se oli muuttoaallon huippuvuosi, hän sanoo. Kaikkiaan Yhdysvaltoihin saapui suuren muuttoallon mukana yli 400 000 siirtolaista, jotka levittäytyivät aluksi lähinnä pohjoisiin osavaltoihin ja itärannikolle.  Kaivos- ja metsätyötä riitti maan kasvavassa taloudessa ja palkat olivat huomattavasti paremmat kuin Suomessa.

-Muuttoliikkeen syntyyn tarvitaan kuitenkin kaksi voimaa, työntö- ja vetovoima. 1900-luvun alussa Venäjän vallan alla olleessa Suomessa taloudelliset olot olivat ankeat eikä työtä riittänyt kaikille. Leveämpää leipää oli luvassa Atlantin takana, tutkija sanoo.

William Copeland kertoo vierailleensa yhtenä kesänä 1970-luvulla 15 suomalaisyhteisössä eri puolilla Yhdysvaltoja.

-Yhtään samanlaista FinnTownia en löytänyt. Ne olivat kaikki eläviä ja hyvinvoivia organisaatioita, mutta monilta piirteiltään toisistaan eroavia. Tietysti on muistettava, että maahan saapuneet suomalaiset edustivat jo tullessaan eri ideologisia aatteita. Joukossa oli kommunisteja ja porvareita ja kaikkia siltä väliltä, Copeland valaisee.

Floridan karttaan hän piirsi seitsemän pistettä, jotka edustivat hänen tutkimuksissaan esilletulleita suomalaisyhteisöjä. Useat näistä olivat kuitenkin pieniä asukasmäärältään eivätkä eläneet kovinkaan pitkään. Jäljelle jääneet suomalaisemigrantit lähtivät etsimään muualta maanmiehiään.

-Juuri maahanmuttaneilla emigranteilla oli yleensä kolme ongelmaa: he eivät osanneet kieltä, heillä ei ollut teknisiä erityistaitoja ja he olivat köyhiä. Siksi kerääntyminen asumaan samoille alueille auttoi arkipäivin askareissa ja ongelmatilanteissa. Yhdessä ja omalla kielellä oli helpompi toimia, Copeland kertoi.

 Kuinka suomalaisyhteisö syntyi Palm Beachin piirikunnan alueelle, siihen löytyy useita syitä. Yksi merkittävimmistä oli suomalaisten suosio rikkaiden perheiden piikoina New Yorkin alueella. Kun newyorkilaiset tulivat viettämään talvea lämpimään Floridan ilmastoon, he ottivat palvelusväen mukaansa. Merkityksensä oli myös sillä, että eläkeikään ehtineet ensimmäiset siirtolaiset jäivät yksin lasten jättäessä kodin. Maanmiesten seuraa oli pakko lähteä etsimään muualta.

Yksi olennainen syy saapua Palm Beachin alueelle oli myös maan edullisuus. Suomalaiset ostivat tontteja ja rakensivat talonsa. Myös alueen ensimmäiset motellit ovat suomalaisrakentajien kädenjälkeä.

-Miamin seutu kasvoi tuolloin kovaa vauhtia metropoliksi ja siellä maa oli kallista, Copeland valaisi. Koko Floridan asuttamisen taustalla vaikutti eniten kaksi tekijää. Rautatien rakentaminen aina Key Westiin asti ja ilmastoinnin keksiminen. Floridassa voitiin asua siten myös kuumaan kesäaikaan.

Myös tiedonvälityksellä oli tärkeä rooli suomalaisyhteisön synnyssä.

-Suomalaislehdet kuten New Yorkin Uutiset, Raivaaja, Minnesotan Uutiset (Amerikan Uutiset) ja Industrialisti kertoivat kirjeenvaihtajiensa suulla elämästä auringon alla ja viesti toimi. Pohjoisissa osavaltioissa asuneet suomalaiset lähtivät suurin joukoin viettämään eläkepäiviään Floridaan, historioitsija valaisee. Tieto aurinkovaltiosta levisi helposti myös Suomeen, josta alettiin tehdä suoria lentoja Miamiin.

William Copelandin arvion mukaan tänä päivänä Lake Worth-Lantana alueella asuu noin 7000-10 000 suomalaista. 

 

Teksti ja kuva:

Mikko koskinen

Lake Worth, FL