Suomi Talo
All County Funeral Home and Crematory
KK Car

Amerikan Uutiset - Uutisarkisto

elo 3, 2015

Mikonmitalla: Roope iski kultasuoneen


Risto ja Patrik Niklas-Salminen edustavat tunnettua tamperelaista urheilusukua. Nyt Patrikista odotetaan Suomen seuraavaa kansainvälisen tason tennistähteä.

Nimi Patrik Niklas-Salminen putkahti tennismaailman tietoisuuteen heinäkuussa pelatun Wimbledonin turnauksen yhteydessä. Liki tuntemattomuudesta parrasvaloihin ponkaissut ”Patti” eteni poikien sarjassa aina semifinaaliin asti, jossa Ruotsin lupaavin tennisnuori Mikael Ymer nappasi niukan 7-6 (3), 6-3 voiton. Suomen lehdet suitsuttivat tamperelaisnuorta Suomen seuraavana ”Jarkko Niemisenä”, mutta Patrik itse heittää hiekkaa nuotiopn.

-Ei kannata mennä asioiden edelle. Pelataan matsi ja turnaus kerrallaan, naurahti vaatimattoman oloinen Patrik allekirjoittaneelle Tampere Open-tennisturnauksen yhteydessä. Kontakti Jarkko Niemiseen on toki olemassa, sillä 18-vuotias on harjoitellut Suomen tennisässän nimeä kantavassa tenniskoulussa Helsingissä viimeiset kolme vuotta. Äiti-Hannele jopa muutti Patrikin kanssa asumaan Helsinkiin kun isä Risto Patrik-Salminen jäi pyörittämään perheen kahta Intersport-urheiluliikettä Tampereelle.

188-senttisen Patrikin Niklas-Salminen pääsi Tampereella pelaamaan mieliaslustallaan massalla. Avausottelussa kaatui Romanian Tomislav Brkic.
Jarkko Nieminen seurasi silmä tarkkana tenniskoulunsa ykkösoppilaan otteita Ruotulan tenniskeskuksessa Tampereella.

-Tänä kesänä pelaan vielä muutaman Futures-turnauksen ja sitten matkustan Yhdysvaltoihin US Openiin, poikien sarjaan itseoikeutetusti selvinnyt Patrik tuumaa. USA:n tennismaailma onkin Patrikille jo tuttu, sillä hän on aikaisemmin harjoitellut parin kuukauden jaksoja eri puolilla mannerta, mm. Floridan Boca Ratonissa. Hänen valmennuksesta vastaa Federico Ricci, joka kannusti suojattiaan myös Tampere Openissa.

-Do what you can, Patrik! Energy, energy, viestitti valmentaja kentän laidalta.

                                                                                             X X X

 Tällä hetkellä ATP-listan sijaa 1043 hallitseva Niklas-Salminen kukisti Tampereella avauskierroksella Romanian Tomislav Brkicin (ATP 229) 7-6, 6-3. Myös toisella kierroksella hänellä oli voiton avaimet käsissään saksalaista Andreas Beckiä vastaan, mutta veitsi kurkulla pelannut Beck onnistui kääntämään ottelun loistavalla pelillään voitokseen (7-5, 6-3). Beck on parhaillaan ollut ATP:ssä sijalla 33. Voitto Niklas-Salmisesta tiesi hänelle pääsyä US Openiin, tappio oli merkinnyt USA-matkan peruuntumista.

Heti ensi vaikutelma Patrik Niklas-Salmisen pelitavasta vakuutti. Pojan syöttö on tyylipuhdas ja voimakas, kakkonen jo huomattavasti parempi kuin itsellään Jarkko Niemisellä. Peruslyönnit sekä kämmeneltä että etenkin rystyltä lähtevät vaivatta ja varmasti. Liikkumistaan 188-senttinen tamperelaisnuori pyrkii parantamaan jatkuvasti, vaikka heikkoa liikehdintä ei ole nytkään.

Itselleni tuli Patrikin otteista mieleen elävästi 17-vuotias tsekkiläinen Tomas Berdych, johon huomioni kiintyi Tampereen Midnight Sun- turnauksen ensi kierroksella Pyynikin kentällä vuonna 2003.

-Tästä kaverista tulee vielä kova, muistan ajatelleeni jo ensimmäisen pelin aikana. Tällä hetkellä Tomas Berdych on maailman kuudenneksi paras pelaaja.

Patrik Niklas-Salmisella on kuitenkaan enää tämä kesä aikaa valmistautua miesten sarjoihin. Maaliskuussa 2016 hän täyttää 19 vuotta ja silloin häneltä vaaditaan jo täyttä panosta ATP-kiertueilla.  Tämän nuorukainen tieää itsekin.

-US Open on viimeinen turnaukseni poikien sarjassa, hän sanoo Tampereen koleassa ja tihkuisessa kesäsäässä.

                                                                           X X X

Myös golfista kuuluu suomalaisittain kummia! Meidän floridalaisgolffareiden suureksi riemuksi Roope Kakko, joka talvisien vierailee luonamme, täräytti upean voiton Europan kierueella historian toisena suomalaisena. Mikko Ilosellahan ET-voittoja on jo viisi. Roopen täyosuma tuli Portugalissa, jossa hän hämmästyttävän tuloksen -24! Elon laskuopin mukaan Roope pelasi jokaisen kierroksen kuusi alle par-tuloksen, mikä millä tahansa kentällä on huikea tulos.

Paitsi että Roope nappasi muhkean 100 000 euron palkintopotin, suurin palkinto tuli täysissä Euroopan Tourin osallistumisoikeuksissa sekä tänä että ensi vuonna.

-Meidän isi on paras, twiittasivat puoliso Minea Blomqvist ja poika Aku perheenpään menestyksestä. ”Minni” itse pelasi viikonloppuna naisten British Openissa, mutta cut-raja jäi saavuttamatta kisan toisen suomalaisen, Ursula Wikströmin, tavoin. Perheen iloa äidin epäonni ei vähentänyt, sillä nyt Roope Kakko pääsee toden teolla keskittymään menestykseen Euroopan Tourilla.

- Peliä pitää vielä tosin parantaa, Kakko kertoi medialle Portugalin täysosuman jälkeen. Kysymys kuuluukin: –Kuinka? Ehkä Roope on viettänyt liikaa aikaa Palm Beach Countyn ruotsalaisgolffareiden seurassa, joiden tavoitteena on kuulemma aina pelata kierros 18 lyöntiä alle par`in – eli tehdä birdie joka reiälle...

Roopen menestys havaittiin myös valtakunnanlaajuisesti, sillä ensimmäisten Twitter-onnittelijoiden joukkoon kuuluivat mm. valtionvarainministeri Alexander Stubb ja jääkiekko-ikoni Teemu Selänne. Stubb tuli aikoinaan opiskelemaan Yhdysvaltoihin golf-stipendillä ja oivana tennispelaajana tunnettu Teemu käyttää nykyisin paljon aikaa golf-taitojen hiomiseen.

Teksti ja kuvat:

Mikko Koskinen

Tampere, Suomi

.

Jarkko Nieminen seurasi silmä tarkkana tenniskoulunsa ykkösoppilaan otteita Ruotulan tenniskeskuksessa Tampereella.