Suomi Talo
Finnish-American Rest Home
DesignNS
All County Funeral Home and Crematory
KK Car
Polatsek Law

Amerikan Uutiset - Uutisarkisto

kesä 15, 2015

Pastori Petri jätti jäähyväiset seurakunnalleen


Caroline ja Petri Kosonen jättivät haikeat jäähyväiset seurakunnalleen Lake Worthin Kotikirkossa. Edessään heillä ovat uudet haasteet kotimaassaan Ruotsissa, jossa kristinuskon asema laskee huolestuttavaa vauhtia.

Lake Worthin helluntailaisella Kotikirkolla vietettiin sunnuntaina haikeita hetkiä kun seitsemän vuotta suomalaiskirkkoa johtanut pastori Petri Kosonen,40, puhui viimeistä kertaa seurakunnalleen.

-Ajanjaksoon mahtuu monenlaisia tapahtumia, kirkkaita hetkiä mutta myös paljon kyyneleitä. Kun saavuin perheeni kanssa tänne Floridaan kanadansuomalaisten parista Thunder Baystä, kerrottiin minulle että tehtävä ei tule olemaan helppo, Kosonen totesi. Nuorella pastorilla ei valitettavasti ollut ennakkokäsitystä siitä, kuinka tulehtuneeksi tilanne suomalaissiirtolaisten kesken voi joskus kehittyä.

Kotikirkon vanhemmisto oli tehnyt päätöksen muuttaa täysin suomenkielisenä vuodesta 1971 asti toimineen kirkon linjaa kansainvälisempään suuntaan, jotta myös englantia kotikielenään puhuvat voisivat osallistua jumalanpalveluksiin. Aikaisemmin jumalanpalvelukset pidettiin vain suomenkielellä ja joku entisistä, Suomesta saapuneista pastoreista ei osannut lainkaan englannin kieltä.

Kotikirkko - Finnish Pentecoastal Church - on nykyisin myös lasten kirkko, jonne eri kansallisuuksia edustavat perheen pienimmät voivat kerääntyä erilaisten harrastusten pariin.

Kirkon monikansallistamista varten Petri Kososta käytiin kysymässä aina Kanadasta asti. Ruotsissa siirtolaisperheeseen syntyneen nuoren, tuolloin 33-vuotiaan musiikillisesti lahjakkaan pastorin tausta sopi hyvin suuniteltuun tehtävään.

Kotikirkon ensimmäinen englanninkielinen jumalanpalvelus pidettiin tammikuussa 2010. Tämän jälkeen alkoi kirkon seurakunta jakaantua kahteen leiriin. Englannin kieltä vastustavat seurakuntalaiset nousivat barrikaadeille ja lopulta erosivat kirkosta. Tilanne eskaloitui niin pitkälle että Petri Kososen mukaan jopa hänen henkeään uhattiin. Joillekin entisistä seurakuntalaista oikeuden oli määrättävä lähestymiskielto kirkon alueelle.

-Nuo olivat äärimmäisen vaikeita aikoja. En olisi ikinä voinut uskoa millaiseksi elämä voi mennä. Kriisiaika sisälsi valtavan määrän kyyneleitä ja valvottuja öitä, Petri Kosonen muisteli kaksi vuotta sitten tapahtuneita.  

Läksiäistilaisuudessa puhunut Caroline Kosonen vahvisti puolisonsa viestin.

-Ajat olivat perheellemme vaikeita mutta silloin rukous näytti voimansa. Ne perheet, jotka rukoilevat yhdessä, pysyvät myös yhdessä. Olemme saaneet täällä Floridassa valtava määrän uusia siskoja ja veljiä, Caroline Kosonen totesi.

Petri Kososen läksiäisiin osallistuneen seurakunnan etninen jakauma osoitti hänen työnsä onnistuneen. Voimakas kirkon läheisyydessä tehty lähetystyö on kasvattanut seurakuntaa yli 60 jäsenellä. Pastorin mukaan jäsenkuntaan kuuluu tällä hetkellä noin 20 kansallisuutta, joten seurakunnan uusi teema ”All Nations Church” toimii hyvin. Sunnuntaisin Kotikirkon jumalanpalvelukset pidetään kahdella kielellä, aamutilaisuudessa puhutaan englantia, iltatilaisuudessa suomea.

Viisihenkiseksi Floridassa kasvanut Kososen perhe suuntaa nyt tiensä takaisin lähtömaahansa Ruotsiin. Tukhoman useat seurakunnat ovat osoittaneet kiinnostuksensa yhdeksän vuotta maailmalla saarnannutta pastoria kohtaan.

-Tänä päivänä kristillisyys on uskontona kutistumassa maailmalla. Yksi uskontomme suurimmjista ongelmamaista on Ruotsi, jossa on nyt paljon työtä tehtävänä, Petri Kosonen sanoo.

-Floridasta tuli kuitenkin kotimme ja kaipaamme tänne aina. Toivottavasti voimme ainakin lomamatkoilla vieraille täällä sisariamme ja veljiämme tapaamassa.

 

Teksti ja kuvat:

Mikko Koskinen

Lake Worth, FL