Suomi Talo
Finnish-American Rest Home
DesignNS
All County Funeral Home and Crematory
KK Car
Polatsek Law

Amerikan Uutiset - Uutisarkisto

huhti 23, 2015

Helsingin horisontti: Juhasta ja Juhantalosta


Kauko Juhantalon paluu eduskuntaan oli komea teko kolumnisti Martti Huhtamäen mielestä.

Neljäksi vuodeksi saatiin taas kokoon uudistettu Eduskunta. Rannalle jääneitten ei kannata surra, sillä työmaana Arkadianmäki ei houkuttele kolmeen vuoteen. Korjaustöiden vuoksi takia istunnot pidetään Sibelius-akatemian vaatimattomissa suojissa.

Nykyään tiedotusvälineet julistavat tulokset etukäteen. Takavuosina se ei kuulunut hyviin käytöstapoihin ja niinpä äänestysinnostus ylitti aina 80 prosentin rajan.

Uuden hallituksen kokoonpanokin on jo tiedossa. Juha Sipilän ei tarvitse ostaa kuin pari lehteä ja kutsua hallitus kokoon. Leikkaus-, sopeutus- ja rakennelistat voi poimia netistä. Timo Soinista tulee ulkoministeri ja Jussi Niinistöstä puolustusministeri.

                                                         X X X

Kokoomuksen ja Sdp:n välillä heitetään vielä arpaa ja puheenjohtaja alkaa vartioida valtion kassaa. Naisia testataan parhaillaan opetukseen ja kulttuuriin sekä peruspalveluihin Juha Rehulan avuksi. Liikennettä, urheilua, poliisilaitosta ja rajojen vartiointia yhdistetään. Tehtävä sopii Carl Haglundille. Kauppa- ja teollisuus yhdistetään ulkomaankauppaan.   

Suomi tarvitsee työtä. Tekijöille pitää maksaa kilpailukykyistä palkkaa. Siihen päästään työaikoja pidentämällä. Demarit kokivat tappion vaikka kukistivat pahimmat mielipidetiedustelut. Elämänhän pitää olla puhdasta ja aatteellista eikä ahdasta ja puutteellista. Perussuomalaiset tulivat samoille köyhyyden markkinoille entisen ay-pomon Matti Putkosen johdolla ja Sdp:n puolustus petti. Perussuomalaisilla on ohjelma, jossa Kreikka luopuu eurosta ja valitsee ruplan.

                                                           X X X

Kokoomus sai toiseksi eniten ääniä, mutta jäi silti pronssille. Suurin torjuntavoitto tuli Helsingissä, jossa Suomi-Venäjä seuran puheenjohtajaa Paula Lehtomäkeä kuritettiin siitä, että hän määräsi meille kesämökkiläisille elefantin kokoiset jätesäiliöt. Alexander Stubbin ääniä haihtui Uudellamaalla, mutta silti hän piti Sipilää ja Soinia ahtaalla. Nuoria ja kauniita äänimagneetteja löytyi monesta vaalipiiristä. En olisi uskonut, että eurovisiokuuluttajaa eli Jaana Pelkosta haastatellessani tästä tulisi yli 15000 äänen kuningatar. Vasemmistoliiton Li Andersson pani Turussa jopa Ilkka Kanervan polvilleen.

Kimmo Sasin luultiin selviytyvän riman yli vanhalla maineellaan, mutta vaikka joka kolmannessa Pirkanmaan tienvarsitolpassa luki JASKARI, ARTO ja MIKKO, herätyskello ei soinut.

Komean paluun teki Kauko Juhantalo, Kankaanpään kehittäjä. Hänen saamansa tuomio valtakunnanoikeudessa toi uuden ansaitun hyvityksen. Sain seurata tuota rumaa näytelmää jo silloin kun sitä suunniteltiin. Kuuluisaksi tullutta koplaus-sanaa ei koskaan ollut edes käytetty tämän asian yhteydessä. Oikeampi sana olisi ollut skoplaus, sillä SKOP:n kouristuksista oli kysymys ja syntipukki oli hyvä löytää.

Martti Huhtamäki,

Helsinki