Suomi Talo
Finnish-American Rest Home
DesignNS
All County Funeral Home and Crematory
KK Car
Polatsek Law

Amerikan Uutiset - Uutisarkisto

marras 20, 2014

Tapio Salin valittiin Lepokodin johtoon


Suomi Talon vetäjänä useita vuosia työskennellyt Tapio Salin siirtyy nyt Finnish-American Rest Home, Inc:n johtoon.

Finnish-American Rest Home, Inc:n uuden hallituksen perustava kokous pidettiin keskiviikkona 19. marraskuuta. Yhdeksän jäseninen hallitus valitsi keskuudestaan uudeksi puheenjohtajakseen Suomi Talon hallitusedustajan Tapio Salinin. Varapuheenjohtajaksi valittiin kaksi vuotta hallituksen johdossa ollut June Rantanen (Lepokodin Ystävät), joka toimii myös yhdistyksen sihteerinä.

-Kokous sujui hyvin ja päätökset saatiin aikaan joutuisasti, toteaa ex-puheenjohtaja Rantanen. Hallituksella on edessään vilkas toimintavuosi, sillä FARH:n talous on ollut miinusmerkkinen viime vuosien aikana. Yhtiön tase on kuitenkin kunnossa ja oma varallisuus markkinahinnoin laskettuna on noin 6,5 miljoonaa dollaria.

Tapio Salin on Suomi Talon pitkäaikainen ex-puheenjohtaja, joka jäi tehtävästään pois viime keväänä. Kulmikkaasta ja vahvasta johtamistavastaan tunnettu Salin sai uutteralla työllään Suomi Talon miinusmerkkisen talouden käännetyksi reilusti positiiviseksi.  Nyt toivotaan saman tapahtuvan FARH:n toiminnassa.

Uusia jäseniä hallituksessa ovat Pia Wright (Suomalaiset Sotaveteraanit Amerikassa, Inc.), Tula Antikainen (Finlandia Foundation Florida Chapter, Inc.) ja Marja-Leena Suni (Floridan Karjalaiset). Vanhoina jäseninä jatkavat Mauno Laurila (Floridan Pohjalaiset), Mark Penttilä (St. Andrew`s Lutheran Church) ja Dorothy Beckman (American Finnish Club, Inc. – Kerhotalo). Lepokodin asukkaita hallituksessa edustaa yrityksen pitkäaikainen hallituksen puheenjohtaja Sylvia Skilling.

Merkillepantavaa hallituksen perustavassa kokouksessa oli, että FARH:n (The Village on High Ridge) toimitusjohtaja Lisa Izquierdo ei osallistunut siihen. Hän ei myöskään osallistunut FARH:n jäsenten varsinaiseen vuosikokoukseen kuukausi sitten eikä lähettänyt toimintaporttiaan jäsenten kuultavaksi. Jäsenten vuosikokous on ylin valtaa käyttävä elin yhdistyksessä. Izquierdon koeaika FARH:n palveluksessa päättyy joulukuussa.

Teksti ja kuva:

Mikko Koskinen

Lake Worth, FL