Suomi Talo
Finnish-American Rest Home
DesignNS
All County Funeral Home and Crematory
KK Car
Polatsek Law

Amerikan Uutiset - Uutisarkisto

kesä 18, 2014

Lepokodin johtaja vaihtui


Lantanan suomalaisen lepokodin huoneet ovat avarat ja valoisat. Moderni kalustus antaa huoneille viihtyisän ilmeen.

Etelä-Floridan Lantanassa sijaitsevan amerikansuomalaisen lepokodin The Village on High Ridge toimitusjohtaja (administrator) on vaihtunut. Talon operatiivisessa johdossa aloitti keskiviikkona 17. kesäkuuta Lisa Roxann Izquierdo. Virkaa hoitaneen Jackie Fignarin ilmoitettua toukokuussa jättävänsä tehtävän perhesyistä, vuonna 2012 yritystä johtaneen John Morrisin ilmoitettiin palaavan talon johtoon.

- Hänen kohdallaan ongelmaksi muodostui kuitenkin asuinpaikka. Orlandossa asuva John Morris ei olisi ollut käytössämme viikonloppuisin. Puhelinkokouksen perusteella hallitus päätyi lopulta paikkakuntalaisen Lisa Izquierdon valintaan, totesi Suomesta tavoitettu FARH:n hallituksen puheenjohtaja June Rantanen.

Lisa Izquierdo on toiminut viimeksi West Palm Beachissa toimivan Consulate Health Care Inc.n hoitokodin toimitusjohtajana (2011-2014). Vuosina 2001-2009 hän hoiti administratorin virkaa Boca Ratonissa sijaitsevassa HCR Manor Care Inc:ssa ja sen jälkeen kaksi vuotta John Knox Village Health Caren (Pompano Beach) palveluksessa vastaavassa tehtävässä. Izquierdolla on hoitokotilisenssin lisäksi arvosanat taloustieteessä ja sairaanhoidossa (RN). 

-Lisa Izquerdon etuna on myös, että hän tuntee paikkakuntamme markkinatilanteen ja on käytettävissämme läpi viikon, June Rantanen sanoo.

Lepokoti avoinna kaikille kansallisuuksille

Lepokodin omistaa ja sen toiminnasta vastaa Finnish-American Rest Home Inc., joka on voittoa tavoittelematon yritys. FARHin perustivat yhdeksän Palm Beachin piirikunnassa toiminutta suomalaisjärjestöä 1970-luvun alussa. Tänä vuonna yrtys viettää 40-vuotisjuhlaansa.

Finnish-American Rest Home Inc:n perustamisen taustalla oli ikääntyvän amerikansuomalaispolven suuri tarve saada omaa kieltä ja kulttuuria vaaliva lepokoti kultaisten vuosien ajaksi. Lepokotiin ei aikaisemmin hyväksytty asukkaiksi muita kuin suomalaiset juuret omaavia ja heidän perillisiään sekä puolisoitaan.

Viimeisen vuosikymmen aikana amerikansuomalaisten määrä ei kuitenkaan ole riittänyt lepokodin ja sen yhteydessä toimivan sairakodin (nursing home) täyttämiseksi. Tästä syystä Lepokoti avattiin kolmisen vuotta sitten kaikille kansallisuuksille ja nimi muutettiin englanninkieliseksi, The Village on High Ridge. Kodin tunnuksena on Suomen kansalliskukka kielo.

Markkinatilanne alalla on viime vuosina kiristynyt huomattavasti, koska lepokoti-ikään ehtineille tarjotaan kotiin runsaasti palveluita. Myös yhteiskunta tukee henkisesti kotona-asumista. Tästä syystä FARH on joutunut sopeuttamaan toimintaansa viimeisten vuosien aikana minimoidakseen yritystoiminnan tappiot. Henkilöresurssien karsiminen ja hinnankorotukset ovat helpottaneet tilannetta.

Lepokodin runsaasta 30 asukkaasta valtaosa on suomalaisia. Hoitokodissa, joka on aina ollut auki kaikille kansallisuuksille, suomalaisia on noin kolmannes. Viime viikkoina Hoitokodin asukasmäärä on kääntynyt nousuun ja käyttöaste on noussut lähelle 90 prosenttia. Kodissa on 60 asukaspaikkaa.

                                                                                                        Mikko Koskinen

Lantana, FL