Suomi Talo
All County Funeral Home and Crematory
KK Car

Amerikan Uutiset - Uutisarkisto

tammi 6, 2014

Topi Sorsakoski heräsi eloon Lantanan Suomi Talolla


Topi Sorsakoskea esittänyt näyttelijä Ilkka Koivula hämmästytti Suomi Talon yleisöä alkuperäisversioiden tasoisilla tulkinnoillaan.

Etelä-Floridan suomalaisasukkaat pääsivät nauttimaan kotimaisesta kesäyöstä keskellä tropiikin talvea, kun viihdemusiikin suursuosikit ”Topi Sorsakoski”, ”Olavi Virta” ja Eino Grön pääsivät esittämään tunnetuimpia kappaleitaan Suomi Talon lavalla. Hekki Paavilaisen ohjaama ja käsikirjoittama ”On Kesäyö”-musikaali keräsi viime kesänä 32 000 katsojaa Valkeakosken Kesäteatteriin. Nyt täyttyi myös Lantanan Suomi Talo.

- Haikealta tuntuu, totesi musikaalin isä Heikki Paavilainen raikuvien aplodien laannuttua sunnuntai-iltana. – Olemme olleet yhdessä viime keväästä lähtien. Suomessa meillä oli 45 esityskertaa, täällä Floridassa kaksi. Mutta nyt se on loppu, kahdeksan päivän pikavisiitille tropiikin lämpöön lennähtänyt ohjaaja sanoo. Maanantaina 6. tammikuuta 26-henkisellä teatteriryhmällä on vielä ylimääräinen esitys ohjelmassaan.

Vauhdikkaat tanssiesitykset täydensivät "On Kesäyö"-musikaalin

”On Kesäyö”-musikaalin synty juontaa juurensa Topi Sorsakosken elämän ja lennokkaan uran eri vaiheisiin.

– Sain idean keskusteluani erään produktion yhteydessä Pedro Hietasen kanssa. Hän oli usein keikalla Topin kanssa ja kertoi hänestä tarinoita. Kun aikaisemmin olin jo ohjannut musikaalin Olavi Virrasta, tuli mieleeni kotimatkalla että mitä olisi tapahtunut jos nämä herrat olisivat tavanneet toisensa. Kun kerroin ideasta vaimolleni, hän ehdotti  että liitetään mukaan vielä Eino Grön, Heikki Paavilainen kertoo.

- Ajatus tuntui heti hyvältä, mutten uskaltanut heti soittaa ja kysyä Einolta, suostuisiko hän mukaan. Kyselin ystäviltäni, voisikohan E.Grönille soittaa ja kysyä asiaa.

- No, lopulta soitin. Eino pyysi päivän miettimisaikaa. Sitten hän soitti ja ilmoitti suostuvansa.

Ensi kesänä Heikki Paavilaisella ja hänen teatterillaan on uudet haasteet edessä.

- Palaamme vuoteen 1951, jolloin ”Kesäillan Valssi”-elokuva sai ensi iltansa. Uusi musikaalimme tulee aiheeltaan liikkumaan sen teeman ja juonen ympärillä, hän paljastaa.

 "Olavi Virta", Eino Grön ja "Topi Sorsakoski" yhteisellä keikkamatkalla Suomen suvessa.

Suuren suosion Valkeakoskella saavuttanut ”On Kesäyö”-musikaali oli myös Floridan suomalaisten mieleen. Topi Sorsakoskea esittänyt Ilkka Koivula yllätti vahvoilla tulkinnoillaan. 

-Laulaako hän todella itse, hämmästeltiin yleisön joukossa.  Monen kuulijan mieleen tulivat varmasti 2011 syöpään menehtyneen Topi Sorsakosken (1952-2011) omat vierailut Suomi Talon lavalla 1990-luvulla. Raikuvat aplodinsa ansaitsi myös Jani Koskinen, jonka Olavi Virta-rooliin oli kirjoitettu humoristisiakin sävyjä.

Eino Grön ja ohjaaja Heikki Paavilainen ovat urakkansa tehneet kuten ilmeistäkin voi päätellä.

Floridan suomalaisten suosikki Eino Grön oli lavalla oma itsensä, joka henkilöllään toi musikaalin tapahtumat menneisyydestä tähän hetkeen. Samalla hänen lavakarismansa toi mieleen suomalaisen laulajan arjen ja sen nurjimman puolen eli alkoholin, johon myös musikaalin repliikeissä viitattiin. Pian 40 vuotta korkkia kiinni pitänyt Eino Grön täyttää tässä kuussa 75 vuotta. Vuosista viis kun urheiluohjaajan koulutuksen saanut laulaja liikkui ja esiintyi lavalla kuin nuoruusvuosinaan.

- Suomi Talon lava ja tekniikka soveltuivat hienosti tämäntyyppiseen esitykseen, Eino Grön kiitteli järjestelyitä. Erityiskiitoksen laulajalta sai  musikaalin bändi, jossa soittivat Jukka Hänninen, Jimi Hautamäki, Seppo ”Kala” Alajoki, Jyrki Telilä sekä Antti Tammilehto, joka on musikaalin päähenkilön Topi Sorsakosken (oikealta nimeltään Pekka Tammilehto) veli.

Ohjaaja Heikki Paavilaisen erityiskiitokset menivät järjestelyistä Suomi Talon kanssa vastanneelle Floridan Pohjalaiset-seuralle, erityisesti Jaakko Viitalalle.

Kuvat ja teksti;

Mikko Koskinen

Lantana, FL