Suomi Talo
All County Funeral Home and Crematory
KK Car

Amerikan Uutiset - Uutisarkisto

marras 12, 2013

Satavuotias Lake Worthin uudistuu vahdilla


Floridan amerikansuomalaisen kauppakamarin edustajat Lena Hartikainen (vas.) ja Peter Mäkilä saivat kiitokset toiminnastaan Lake Worthin pormestarilta Pam Triololta.

- Lake Worthin 100-vuotisjuhlat lähestyvät päätöstään. On todettava että nyt meillä on mahdollisuus rakentaa kaupunkimme seuraavaa sataa vuotta varten siten, että pystymme turvaamaan elämänlaatumme ja sijoituksemme myös tulevaisuudessa, totesi pormestari Pam Triolo vieraillessaan Etelä-Floridan amerikansuomalaisen kauppakamarin (FACC-FL) vieraana.

Liike-elämää edustava mainostoimistoyrittäjä Pam Triolo valittiin Lake Worthin johtoon vajaat kaksi vuotta sitten. Rivakalla otteella erilaisten riitojen ja oikeusjuttujen riivaaman kaupungin hallintoon tarttunut Triolo on saanut aikaan jo paljon.

Yksi suurimmista ja kaupunkilaisia tyytyttävimmistä muutoksista on sähkön hinta, joka on laskusuunnassa jo kolmatta vuotta. Tänä vuonna kaupungin sähkönhinta on pudonnut 4,5%. Viime vuonna  hinta putosi yksityistalouksissa peräti 12% ja yrityksillä 8%. Kaupunkilaistaen elämänlaatua on myös lisännyt sähkökatkosten määrän selkeä romahtaminen.

Positiiivisten muutosten taustalla on Lake Worthin kolmivuotinen sähkön ostosopimus Orlando Utilities Commissionin (OUC) kanssa, joka takaa tasaisen ja turvallisen sähkönsaannin. Aikaisemmin kaupungin sähkön tuotti kokonaan sen oma, vanhanaikaiseksi käynyt sähkölaitos. Nyt Lake Worth tuottaa itse sähköä vain kulutuksen huippuja tasaamaan.

- Suunnitelmissamme on myös yhä oman, uuden sähkölaitoksen rakennuttaminen tulevaisuudessa . Olemme kirjanneet tavoitteemme laiksi, että viiden vuoden kuluessa hintatasomme on oltava sama kuin mitä Florida Power&Light tarjoaa, Triolo totesi. Mikäli ”suomalaiskaupunki” Lake Worth päätyy tulevaisuudessa oman sähkölaitoksen rakentamiseen, on myös Suomi vahvasti kuvassa mukana. Teksasissa toimiva Wärtsilän yksikkö on voimalaitoksen rakentajaehdokkaiden listalla.

Yrittäjien asioita vahvasti ajava Pam Triolo on ajanut läpi tänä vuonna myös uuden maankäyttölain (Land Develoment Regulations - LDR), josta on kaupungin johtoelimissä taistelu jo kahdeksan vuotta.

-  Kaupunkimme ei aikaisemmin ole ollut kiinnostava kohde investoijille, koska he eivät ole voineet olla varmoja kaupungin suhtautumisesta erilaisiin hankkeisiin. Markkinat eivät pidä epävarmuuksista ja siksi selkeä laki oli paikallaan, Pam Triolo sanoi. Lain mukaan kaupungin keskustan rakentamista rajoitetaan siten, että kuusikerroksisen talon rakennuslupa myönnetään vain yli 50 huonetta sisältävälle hotellirakennukselle. Muiden talojen maksimikorkeus on neljä kerrosta. Rajoitukset koskevat ns. hotellialuetta, joka rajautuu Federal Higwayn leikkaavien 2nd Avenue N.  ja 1st Avenue S:n väliselle sektorille.

Pam Triolon ensimmäisiä aikaansaannoksia oli kaupungin tulipalo- ja katuvalomaksujen poistaminen asukkaiden, yritysten, yhdystysten ja kirkkojen niskoilta. Tämä helpotti muutenkin korkean veroäyrin rasittamia kapunkilaisia tuoden heille 1,2 miljoonan dollarin säästön.

- Alusta lähtien olemme pyrkineet kustannustehokkuuteen. Olemme organisoineet henkilökuntamme uudelleen ja keskittäneet voimavaramme juuri niille alueille joilla tarve on suurin, Pam Triolo totesi. Hänen toimestaan myös kaupungin johdon toiminta on muutettu kauttaaltaan läpinäkyväksi. Kaupungin komissaarit pitävät säännöllistä yhteyttä oman toimintasektorina vastuuhenkilöihin. Vuosi sitten kaupunki palkkasi myös sisäisen tilintarkastajan (Kenneth Oakes) parantaakseen kaupungin talouden tehokkuutta ja läpinäkysyyttä.

- Tilintarkastajamme on ollut suureksi avuksi eri yksiköillemme taloudenpidossa neuvoineen ja ohjeineen. Näin varmistamme, että pysymme valitsemallamme linjalla. Tlintarkastaja on viimeksi ollut avustamassa meitä sääntö- ja lupaosastomme (Code Enforcement Division) perusteellisessa uusorganisoinnissa, pormestari valotti. 

- Myös kaupungin hallinnon kokousten järjestämiseen on puututtu siten, että päätökset tehdään nopeasti ja tehokkaasti normaaliaikaan - ei yön pikkutunteina väsymyksen vallassa, Triolo vakuutti. Yrityksiä ja kaupukilaisia palvelee nyt myös uusi tiedotekirje, joka toimitetaan kuukausittaisen sähkölaskun kanssa samassa kuoressa. Myös Lake Worthin internet-sivusto (www.lakeworth.org) on saanut uuden, positiivisen ja kaupunkilaisia kannustavan kuosin.

Myös Lake Worthin kaupunkia vastaan nostettujen oikeusjuttujen taustoihin ja tapaan selvittää ne, on perehdytty.

– Olemme kaupungin lakimiehen ja henkilökunnan kanssa todenneet, että useinkaan meitä vastaan nostetut syytteet eivät ole olleet pitävällä pohjalla eivätkä ole perustuneet todellisuuteen. Perehtymällä asioihin syvemmin, olemme usein pystyneet selvittämään asiat ilman kalliita lakimiesten maksuja ja oikeuden käyntejä, Pam Triolo kertoi.

Suomalaiset ovat asuneet Lake Worhissa jo sata vuotta eli kaupungin perustamisesta lähtien. Vielä parisenkymmentä vuotta sitten suomea puhuvat olivat kaupungin suurin etninen väestöryhmä. Sittemmin latinalaisesta Amerikasta muuttaneet ovat ajaneet ohi. Pormesti Pam Triololla oli kuitenkin viesti suomalaisille.

- Haluamme syventää ja voimistaa pitkäaikaisia suhteitamme suomalaisväestöömme. Toivomme Suomi-juhlien (Finlandia Days) palavan takaisin kotiin Bryant-puistoon, sillä perinteen olisi ikinä pitänyt loppua. Jos haluatte, olen valmis tekemään kaikkeni että tämä tavoite toteutuisi. Mikäli kaupungin budjetti sallii, olemme valmiit parin vuoden sisään lähettämään delegaation myös Suomeen saadaksemme uusia kävijöitä kaupunkiimme ja syventääksemme suhteitamme, Pam Triolo lupasi.

Teksti:

Mikko Koskinen