Suomi Talo
All County Funeral Home and Crematory
KK Car

Amerikan Uutiset - Uutisarkisto

loka 25, 2013

Lake Worthin hoitokoti lähes täynnä


Lepokodin Annan Majalla pidetty PR-tilaisuus avoimien ovien merkeissä keräsi yli sadan henkilön osanoton.Lake Worthin amerikansuomalainen lepokoti The Village on High Ridge on viime kevään työntekijäristiriitojen jälkeen rauhoittunut toteuttamaan varsinaista tehtäväänsä.

- Viime kuukausina toimintamme tulos on ajoittain ollut jo positiivinen, kiitos lähes täyteen asutetun sairaskotimme, toteaa Finnish-American Rest Home Inc:n hallituksen puheenjohtaja June Rantanen.  60-paikkaisessa hoitokodissa on tällä hetkellä viitisenkymmentä asukasta.

Tekemätöntä työtä on Rantasen mukaan vielä paljon edessä, sillä uusien asukkaiden saaminen lepokotiin ei nykyaikana ole helppo tehtävä yhteiskunnan alettua tukea kotiin tarjottavia hoitomuotoja. Hän kertoo, että jopa 100-vuotta täyttäneet voivat katsoa etteivät ole ”valmiita” lepokotiin, mistä hänellä on esittää tuore esimerkki.

The Village on High Ridge-nimellä toimivan amerikansuomalaisen lepokodin taustalla on 1970-luvun alussa perustettu Finnish-American Rest Home, Inc., jonka hallitus koostuu yhdeksän amerikansuomalaisen järjestön edustajasta.  Voittoa tavoittelemattoman yrityksen säännöistä puolestaan vastaa jäsenistö, joka kutsutaan kokoon vuosittain kahdesti. Ensi lauantaina (26. lokakuuta) vuorossa on varsinainen vuosikokous, jossa kuullaan hallituksen, talon toimitusjohtajan ja tilintarkastajien raportit.

FARH:n toimintaa on sen perustamisesta lähtien koetelleet erilaiset ristiriidat niin järjestöjen kuin palkatun henkilökunnankin Puheenjohtaja June Rantanen toivoo FARH:in tuloksen päätyvän plussalle seuraavien kuukausien aikana.keskuudessa. Pari vuotta sitten pieni ryhmä alueen suomalaisia hyökkäsi rajusti talon hallitusta ja johtoa vastaan aiheuttaen yritykselle paljon taloudellista ja imagollista vahinkoa. Myös yrityksen uusrakennussuunnitelmat saivat niin pahan iskun, ettei siitä ole vieläkään selvitty.

- Meillä on nyt valmiit piirustukset esimerkiksi alzheimers-yksikköjen rakentamista, mutta emme saa projektiin rahoitusta ennenkuin tuloksemme on selvästi positiivinen muutaman kuukauden ajalta, June Rantanen toteaa. Vuoden aikana suomalaisyhteisöä ovat puhuttaneet myös kalliiksi käyneet konsulttivalinnat, jotka eivät ainakaan vielä ole maksaneet itseään yritykselle takaisin.

- Nyt meillä on hyvä toimitusjohtaja (Padma Marks, administrator), joka on saanut päivittäiset toiminnot vauhtiin. Hintatasomme on huomattavasti edellisempi kuin muiden alueen lepokotien, joten toivoa paikkojen täyttymisestä on, June Rantanen sanoo.

Perustamisestaan lähtien FARHin asukkaiksi hyväksyttiin vain suomalaistaustaisia henkilöitä. Muutama vuosi sitten talo avasi ovensa myös muita kansallisuuksia edustaville ihmisille. Markkinointi ja mainonnan kohderyhmät moninkertaistuivat kertaheitolla. Viime viikon perjantai-iltana FARH:n Annan Majalla vietettiin avoimien ovien päivää kuohuviinin, pikkulämpimien ja ohjelman merkeissä. Tilaisuuteen osallistui arvioilta 120 henkeä, jotka pääosin edustivat talon asukkaita je henkilökuntaa.

- Olemme mainostaneet kotiamme tänä vuonna Palm Beachin piirikunnan lehdisssä, mutta ainakaan vielä viesti ei ole mennyt täysin perille, June Rantanen sanoo.