Suomi Talo
All County Funeral Home and Crematory
KK Car

Amerikan Uutiset - Uutisarkisto

loka 23, 2013

Siirrettävä passilaite kovassa käytössä


Lake Worthin kunniakonsulaatista saa uuden Suomen passin noin 40 amerikansuomalaista tällä viikolla. Esko ja Lilli Niemelä saapuivta hakemaan passia aina Tennesseestä asti. Passihakemukset otti vastaan konsuli Minna Niemi New Yorkin pääkonsulaatista.

New Yorkin pääkonsulaatin kannettava passilaite on hintansa väärti. Viikon aikana Lake Worthin kunniakonsulaatissa saa uuden Suomen passin peräti 40 kansalaista. Lähes kaikki hakuajat olivat etukäteen varatut. Passia saavutaan hakemaan kaukaakin.

- Me ajoimme tänne Etelä-Floridaan puolitoista päivää. Matka oli silti paljon miellyttävämpi kuin mennä New Yorkiin, jonka liikenne on todella vilkas ja sekava, kertovat Tennesseen Grossvillestä kotoisin olevat Lilli Ja Esko Niemelä. Niemelöille kertyi matkaa peräti 800 mailia eli noin 1300 kilometriä.

 – Lähdimme reissuun nopealla aikatalulla, sillä saimme tiedon tästä mahdollisuudesta aika myöhään, pitkäaikaiset Amerikan Uutisten tilaajat totesivat. Yhdysvaltojen kansalainen Lilli Niemelä on Suomessa syntynyt neljännen polven amerikansuomalainen, jonka Suomen passi meni umpeen jo vuonna 2000.

- Minua ei kiinnostanut Suomen passi kun matkojakaan emme ole suunnitelleet entiseen kotimaahan, Lilli Niemelä sanoo. Passihakemus tehtiinkin vain hänen puolisolleen Eskolle, joka on yhä vain Suomen kansalainen. Esko Niemelän passi meni vanhaksi vuonna 2006.

- Ilman tätä palvelua tuskin olisimme hakeneet Eskolle passia lainkaan, Lilli Niemelä toteaa.

New Yorkin pääkonsulaatista passihakemuksia tekemään saapunut konsuli Minna Niemi kertoo siirrettävienn passilaitteiden tuovan suuren avun suomalaisille erityisesti väkirikkaissa maissa.

- Yhdysvalloissa välimatkat ovat suuret. Suomalaisten on usein vaikeata ja kallistakin matkustaa konsulaatteihin tai suurlähetystöön hakemaan passia. Ulkoministeriön päätös viedä passilaite ihmisten luo on osoittatunut oikeaksi, Minna Niemi sanoo. Hänen mukaansa laite sinänsä vakuutuksineen on erittäin kallis. Kun kustannuksiin lisätään henkilökunnan matkat ja poissaolopäivät varsinaiselta työpaikalta, kertyy siirrettäville passeille hintaa.

Kansalaiselle Suomen passi maksaa tänä päivänä 162 dollaria.

– Hinta tosin vaihtelee valuuttakurssien mukana, mutta useita dollareista ei ole toki kyse, Niemi kertoo. Passin toimitusaika on vain 1-2 viikkoa, joskus jopa vähemmän.

 - Toimitamme passit Fedexillä kymmenen dollarin maksua vastaan. USPS:n palveluita emme enää käytä koska postin kulku on soittaunut liian epävarmaksi Yhdysvalloissa, Minna Niemi sanoo. Passin voi myös itse hakea sen myöntämispaikalta, tässä tapauksessa New Yorkin pääkonsulaatista. Seuraavan kerran siirrettävä passilaite saapunee Lake Worthin kunniakonsulaattiin helmikuussa 2014, jolloin Finnish-American Clubilla vietetään Suomi-päiviä.

Amerikan Uutiset

Mikko Koskinen

Lake Worth