Suomi Talo
All County Funeral Home and Crematory
KK Car

Amerikan Uutiset - Uutisarkisto

loka 28, 2012

Lepokodille uusi nimi ja ilme kirkastuu


Lepokodin huoneiden uusi ilme sai jäsenten varauksettoman kiitoksen.

Finnish-American Resthome Inc:n jäsenten vuosikokous pidettiin lauantaina 27. lokakuuta Annan Majalla. Positiivisessa ilmapiirissä pidettyyn kokoukseen otti osaa 56 jäsentä, joille luettiin esityslistan mukaiset raportit.  Ensimmäisenä jäsenistölle esitelty yhtiön uusi toimitusjohtaja John Morris totesi , että viime viikkojen aikana Lepokodilla tehty kasvojen pesu on pian valmis.

- Olemme uudistaneet pihapiirin ja sisätilat. Haluamme kodille pehmeämmän ja valoisamman ilmeen, 17 vuotta hoitoalalla toiminut Morris totesi. Myös henkilökuntaan tehdyt muutokset ovat hänen mukaansa loppusuoralla. Muutamia vakansseja on lopettu, mutta uusia ollaan avamassa ja etsimässä uutta henkilökuntaa.

- Kaikki muutokset työntekijätasolla tehdään siten ettei hoidon taso heikkene, John Morris totesi.

Myös Lepokodin johtaja Pirjo-Leena Koskinen kiitteli Life Wellness-yhtiön työn jälkeä. – Esimerkiksi ruokasalimme on saanut uuden ja valoisan ilmeen. Nyt siellä on valoa ja taidettakin seinillä, hän totesi. Viimeiset kuusi kuukautta ovat olleet kodilla epätietoisuuden aikaa niin asukkaille kuin henkilökunnallekin. Nyt uudistusten valmistuessa tilanne alkaa selvitä.

–Käyttöasteemme on noussut syksyn aikan 83 prosenttiin mikä on hyvä luku. Lisäksi etsimme nyt yhtä, kahta LPN-hoitajaa, Koskinen totesi.  Lepokodille etsitään nyt myös varsinaista markkinointihenkilöä myynnin vauhdittamiseksi. Kokouksen osanottajille esiteltiin uusremontoitu ja sisustettu mallihuone, joka sai kaikilta kävijöiltä varauksettoman kiitoksen.  Alueen 11 kilpailevan lepokodin käyttäasteet ovat nykyisin yli 90 prosentin, joten FARH:n toimenpiteet talon täyttämiseksi ovat oikeansuuntaiset.

Life Wellness-yhtiön osaomistaja Mark Eklo uskoo FARH:n menestyvän markkinoilla nyt tehtävän kasvonpesun johdosta. – Alueen kilpailevissa kodeissa huoneet ovat pienempiä ja hinnat huomattavastti suurempia, hän sanoi. Tekemänsä tutkimuksen mukaan yhdessäkään kilpailevassa yrityksessä ei vielä tunnettu FARH:n nimeä.

Lepokodin uusi logo puhuttelee amerikkalsia ja muistuttaa suomalaisia.

Koska suomalaiset eivät enää riitä täyttämään Lepokotia, on luonnollista että markkinoinnin pääkohderyhmäksi valitaan alueen amerikkalaiset perheet. Siksi  Life Wellness on suunnitellut Lepokodille on uuden nimen ja tunnuksen, joka on ”The Village On  High Ridge. Owned and operated by FARH Inc.” Tunnuksena nimeen on liitetty Suomen kansalliskukka kielo (Lily of the Valley).

- Uuden nimen avulla pystymme helpommin markkinoimaan lepokotia muillekin kohderyhmille kuin suomalaisille – suomalaisethan jo tuntevat oman Lepokotinsa, Eklo korosti. Nimi ja tunnus otetaan käyttöön lähiaikoina ja ensimmäisenä se tulee näkymään sisääntuloportin kyltissä.

Mitä Hoitokodin (Nursing Home) toimintaan tulee, konsultit antavat sille aikaa vielä muutaman kuukauden. – On selvää, että Hoitokoti on rakennettava uudelleen mahdollisimman nopeasti, Eklo totesi. Neljän hengen huoneet ja suihkut käytävillä eivät ole tätä päivää. Mikäli Hoitokodin käyttöastetta ei saada nostetuksi pian, yritämme vielä selviytyä jonkin aikaa eteenpäin muuttamalla pari neljän hengen huonetta  kahden hengen huoneiksi, Eklo sanoi. Ennen Hoitokodin uusrakentamista Eklon yritys esittää rakennettavaksi kolme pienrakennusta muistihäiriöisten hoitoon. Jokaiseen pienyksikköön tulisi hoitopaikka kymmenelle muistihäiriöiselle. Eklon mukaan rakennusten kustannuslaskelma on vain kolme miljoonaa dollaria, minkä FARH:n talous tässä tilanteessa kestäisi.

Rahastonhoitaja Bea Haapasen mukaan kaikki puolen vuoden aikana tehdyt suunnitelmat ja työ tähtäävät yhtiön talouden vakauttamiseen ja kääntämiseen nousuun.  FARH on joutunut viimeisen kuuden kuukauden aikana rahoittamaan toimintakustannuksia  miljoonalla dollarilla sijoitussalkkunsa avulla.

- Tämä ei saa enää toistua. Meidän on uudistusten ja leikkausten myötä tasapainoitettava budjettimme ja päästävä eteenpäin, Bea Haapanen sanoi.

 FARH:n hallituksen puheenjohtaja Sylvi Skillin, toimitusjohtaja John Morris ja Life Wellness-yhtiön omistaja Mark Eklo saivat positiivista palautetta yhdistyksen jäseniltä.