Suomi Talo
Finnish-American Rest Home
DesignNS
All County Funeral Home and Crematory
KK Car
Polatsek Law

Amerikan Uutiset - Uutisarkisto

loka 15, 2012

Kalle Nikulan 90-vuotispäivää juhlittiin Suomi Talolla


Kahdeksan vuotta Suomi Taloa johtanut Taio Salin onnitteli Kalle Nikulaa ja ojensi hänelle kunniataulun 17 vuoden uurastuksesta "haalin" isäntänä.

Floridan suuren suomalaisen Kalle (Karl) Nikulan 90-vuotispäiviä vietettiin sunnuntaina Suomi Talolla lämpimässä hengessä noin sadan sukulaisen ja tuttavan kesken.

–  Tämä päivän on suuri paitsi myös Kalle Nikulalle itselleen, myös Suomi Talolle. Kalle toimi yhdistyksemme puheenjohtana  peräti 17 vuotta  (1981-1998) eli pitempään kuin kukaan muu.  Tämän rakennus on itse asiassa Kallen oma monumentti, sillä se rakennettiin vanhan puisen ”Turusti Klubin” paikalle hänen aloitteestaan vuonna 1992, kiitteli talon nykyinen isäntä Tapio Salin päivänsankaria.

- Kun Kalle otti ohjat käsiinsä vuonna 1981, ”haali” oli vaikeuksissa rakenteidensa ja erityisesti pysäkäintipakkojensa takia, Lantanan  kaupunki ahdisteli ja uhkaili suomalaisyhteisöä voimakkaasti. Kalle lupasi hankkia rahat ja uudistaa parkkipaikan - ja teki myös niin. Myöhemminkin kaupunki esitti ukaasejaan milloin mistäkin yksityiskohdasta, mutta aina Kalle piti pintansa ja talo sai jatkaa toimintaansa, Tapio Salin kertoi.

Itsekin rakennusalan asiantuntijana Salin korosti nykyisen Suomi talon rakenteita ja jämerää, suomalaista tekoa. – Kallen alkuperäinen ajatus oli, että tapahtui muille suomalaishaaleille mitä tahansa tällä mantereella, jääköön tämä betoniblokeista rakennettu Suomi Talo viimeiseksi amerikansuomalaisten kokoontumispaikaksi. Uskon, että juuri näin käykin, Salin vakuutti. Uuden ja modernin ”haalin” valmistuttua vuonna 1992 vanhan Turisti Klubi sai uuden nimen, Finland House – Suomi talo.

Kalle Nikula on tunnettu suurella suomalaisaluella puuhakkaana miehenä aina 1940-luvulta lähtien. Hänen työnsä jälki näkyy jokaisessa suomalaiseurassa ja sen toiminnassa tänä päivänä.

– Kalle Nikulan rooli myös Lake Worthin amerikansuomalaisen Lepokodin perustamisessa ja toiminnan kehittämisessä on ollut erityisen tärkeä sen yli 40-vuotisen historian aikana, totesi Lepokodin johtaja Pirjo-Leena Koskinen tervehdyspuheessaan. Päivänsankaria kävivät onnittelemassa vuorollaan lähes kaikki alueen suomalaisyhdistykset.

Onnittelunsa esittivät myös sukulaiset. Yhdysvaltain hallituksen erityistehtävissä pitkän uran tehnyt Lauri Nikula toivotti isän puolesta vieraat tervetulleiksi. Nuorempi veli Veikko Nikula, 78, muisteli aikoja 1950-luvulta jolloin hän itse saapui merimiehenä Yhdysvaltoihin. – Lapsia perheessämme oli kaikkiaan 12. Kalle oli neljänneksi vanhin, minä olin ikäjärjestyksessä kymmenes. Asuimme Oulun Pateniemessä, jossa isämme toimi kirvesmiehenä Oulu-yhtiön palveluksessa, Veikko valotti perheen taustaa. Kalle-veli lähti aikuistuttuaan Amerikkaan, eikä perheessä tiedetty hänestä mitään muutamaan vuoteen.

- Laivamme saavuttua New Yorkin satamaan, tultiin laivalle tiedustelemaan onko miehistön joukossa joku nimeltään ”Veikko Nikula”. Myönsin ja pian minut ohjattiin Kallen luo joka oli tullut minua vastaan, Veikko muisteli yllätystapaamista. – Jäisitkö kanssani tänne Amerikkaan, Kalle kysäisi heti. Kun muutakaan minulle ei tullut mieleen, lupasin siltä seisomalta jäädä. Samalla reissulla olen yhä, Veikko Nikula kertoi juhlayleisölle. Kalle-setää olikin Suomi Talolla onnittelemassa koko ”seinällinen” Veikko-veljen jälkikasvua aina kolmanteen polveen asti.

 Suomi Talon laadukkaan keittön valmistaman herkullisen juhlapäivällisen jälkeen vierailleen tarjoiltiin pöytiin synttärikahvit- ja kakut ja iloinen puheensorina täytti juhlasalin.

Juhlasta ei puuttunut kansainvälistäkään väriä, sillä Urheiluseura North Starin nykyinen puheenjohtaja Osmo Kanerva toi terveiset aina Kanadasta asti. – Juontaessani tänä aamuna amerikansuomalaista radio-ohjelmaa, jossa kerroin Kallen merkkipäivästä, oli kotiini soitettu aina Kanadasta asti ja lähetetty Kallelle peräti ”tuhat suudelmaa”.

Viime vuosisadan puolivälissä Amerikkaan muuttaneet Veikko ja Kalle Niukla ovat viimeiset perheen 12-päisestä lapsikatraasta.