Suomi Talo
Finnish-American Rest Home
DesignNS
All County Funeral Home and Crematory
KK Car
Polatsek Law

Amerikan Uutiset - Uutisarkisto

huhti 29, 2012

Lepokodin puolivuotiskokous pidettiin Annan Majalla


- Lepokoti ja hoitokoti eivät enää menesty kiristyneessä markkinakilpailussa, totesi Lepokodin toimitusjohtaja Hanna McColough Annan Majalle kokoontuneelle jäsenistölle.

Lake Worthin amerikansuomalaisen Lepokodin (Finnish-American Rest Home Inc.) jäsenten virallinen puolivuotiskokous pidettiin Annan Majalla lauantaina 28. huhtikuuta. Kokouksessa kuultiin tavalliset puolivuotiskokoukselle kuuluvat raportit. Kokouksen puheenjohtajana toimi  Sylvia Skillin.  Kokoukseen osallistui 67 jäsentä.

Kokouksen alussa johtokunnan jäsen Tapio Salin esitteli kaksi alueen rakennuksista tehtyä tutkimusta. Arkkitehtitoimisto SalzMichelsen teki vuonna 2009 tutkimuksen Lepokodin rakennuksista ja niiden kunnosta. Esimerkiksi nykyisin tyhjänä oleva Alarik House, jonka kunnostamista alzheimers-yksiköksi on esitetty, on rakennettu aikoinaan varastorakennuksiin tarkoitetuista elementeistä eikä sen peruskorjaaminen hoitoyksiköksi ole taloudellisesti kannattavaa. Hoitotyön ja toiminnallisen logistiikan kannalta olisi myös olennaisinta, että hoitokoti ja alzheimers-yksikkö sijaitsisivat saman katon alla.

Floridan lepokotitoimintaa valvovan AHCA:n ex-tutkija Skip Gregory tarkasti maaliskuussa hoitokodin rakenteet. Hänen raporttinsa mukaan Medicaidin piiriin kuuluvan hoitokodin peruskorjaaminen ei ole järkevää useiden rakennusteknisten puutteiden takia. 1970-luvun alussa rakennetun hoitokodin tilajärjestelyt eivät myöskään täytä tämän päivän vaatimuksia. 

Lepokodin toimitusjohtaja Hanna McColough totesi raportissaan, että hoitokoti häviää kilpailussa muille alueen yksiköille jo senkin takia ettei talossa ole yksityishuoneita. Lepokodin johtaja Pirjo-Leena Koskinen kertoi, että vaikka suomalaiskodin palvelut ja hoito ovat ensiluokkaisia, häviää se kokonaisvertailussa alueen moderneille lepokodeille.  Taloustilanteesta raportoinut Bea Haapanen kertoi, että yrityksen talouden kannalta olisi ensiarvoisen tärkeätä aloittaa hoitokodin ja sen yhteyteen suunnitellun alzheimers-yksikön rakentaminen mahdollisimman nopeasti.

Kokouksessa äänestettiin kolme kertaa. Kysymyksessä oli kolmen hallituksesta erotetun hallitusedustajan vaatimus päästä takaisin hallitukseen.  Äänestystulos oli kielteinen erotetun ehdokkaan kannalta kaikissa äänestyksissä.

Lepokodin keittö oli kiehauttanut kokousväelle kunnon suomalaiset kahvit ja pulla maistui kaikille.