Amerikansuomalaisten sanomalehti jo vuodesta 1932 - Amerikan Uutiset

perjantai 29-maaliskuu-2024

Bonnie McElveen-Hunter toimi Yhdysvaltain suulähettiläänä Helsingissä vuosina 2001-03. Hiljattain hän vieraili Suomessa tavaten myös presidentti Sauli Niinistön.

-Myös itse kauppakamaritoiminnalle on ensiarvoisen tärkeätä, että paikalliset suomalaiset ja suomalaisyhdistykset tekevät keskenään joustavaa yhteistyötä, sanoo Lake Worthissa toimivan amerikansuomalaisen kauppakamarin FACC –FL:n tuore puheenjohtaja Christer Sundell.

Hänelle Yhdysvalloissa toimivien suomalaisyritysten välinen yhteistyö on tuttua vuosien takaa, sillä 1980-luvulla hän toimi suomalaisen kauppamarin hallituksessa Singaporessa ja johti 2000 –luvun alkuvuosina Atlantassa toimivan suomalaisen kauppakamarin toimintaa.

Kuten kaikilla aikaisemmillakin FACC-FL:n vetäjillä, myös Christer Sundellilla on toimintakonsepti yhdistykselle ajateltuna valmiiksi.

-Havaitsimme Singaporssa mielenkiintoiseksi ja tehokkaaksi toimintatavaksi järjestää näyttäviä tapahtumia merkkihenkilöiden – esimerkiksi Suomesta vierailevien kenraalien, poliitikkojen ja talousvaikuttajien – ympärille. Näin saimme alueella asuvat suomalaiset sekä yrittäjät joukolla saman katon alle, mutta myös julkisuutta toiminnallemme, Sundell kertoo. Floridassa hän haluaa myös edistää yhteistyötä muiden pohjoismaalaisten kauppakamarien kanssa.

Läheisen kuolema satuttaa aina. Uuden elämän alkuun päässyt Heidi on surutyönsä tehnyt, Pentillä raskas prosessi on juuri alkanut.

Floridan rannikkoa myötäilevä syvänsininen golfvirta välkehtii kauniisti huhtikuisessa aamupäivän paisteessa. Leppeä tuuli keinuttaa venettä, jota rannalta ei paljain silmin enää näy. Taivaalla tuuli kuljettaa vain muutamaa pientä pilvenhattaraa. On hiljaista, vain pikkuruisten aaltojen liplattava  ääni kuuluu korviin niiden kohdatessa veneen reunan. Edes kalat eivät polski siellä täällä virran päällä ajelehtivan  meriheinän ympärillä.

 Siksi kai ei lokkejakaan näy. Hiljaisuuden rikkoo leskeksi jääneen Heidin kuiskaukselta kuulostava vieno ääni:

-No niin Reijo. Nyt sinulla on tilaa uida vapaasti vaikka minne. Hyvää matkaa, huokaisee leskeksi jäänyt Heidi ääni murtuen ja kyyneleensä virtaan pudottaen. Meidän kaikkien floridansuomalaisten tuntema ja rakas ystävä Reijo Seppänen on vihdoin päässyt meren syliin. Sinne minne hän aina toivoikin.

Amerikansuomalaisen lepokodin uusi kotihoitoyksikkö on aloittanut toimintansa Sherry McGoldrickin johdolla. Palvelu on herättänyt heti alkuunsa suurta kiinnostusta.
Jo puoli vuosisataa Etelä-Floridassa toiminut Finnish-American Rest Home, Inc. (FARH), amerikansuomalainen Lepokoti, teki syksyllä aluevaltauksen aloittamalla uuden toimintasektorin tarjoamalla kattavaa kotihoitoa (HomeHealth) alueen ikääntyville asukkaille.

-Kotihoitoalan markkinat Palm Beachin piirikunnassa kasvavat nyt voimakkaasti, sillä asenteet yhteiskunnassa ovat muuttuneet viime vuosina ja seniorikansalaisten halutaan asuvan kotona mahdollisimman pitkään, sanoo HomeHealth-osaston johtaja Sherry McGoldrick. Vielä muutama vuosikymmen sitten tilanne oli toinen. Suomalaista lepokotia markkinoitiin eri puolilla Yhdysvaltoja asuville suomensukuisille seniorikansalaisille helppona ja turvallisena asumisvaihtoehtona – mitä se on yhä tänä päivänäkin.

Suomi Talo
All County Funeral Home and Crematory
KK Car